Luin vapun tienoilla Mihail Zygarin kansainvälistä huomiota herättäneen kirjan Putinin sisäpiiri.
Tuossa Nyky-Venäjän lyhyeksi historiaksikin nimitetyssä teoksessa Zygar kyseenalaistaa lännessä laajalle levinneen käsityksen, jonka mukaan Putinin valtakauden tähänastiset tapahtumat olisivat perustuneet systemaattisesti noudatettuun strategiaan.
Eikä erehtyminen tässä suhteessa olekaan vaikeaa. Jos yhteiskunnalliset tai historialliset tapahtumat rekonstruoidaan tietäen, miten ne päättyvät, näyttää kokonaisuus aina loogiselta.
Aivan kuin kaiken olisi alun perinkin pitänyt mennä juuri sinne, minne nyt on päädytty, ja kaiken taustalla on ollut nerokas, moniulotteinen suunnitelma.
Kuitenkin tuskin koskaan missään on mitään nerokasta suunnitelmaa. On vain taktisia askeleita ja käytännöllisiä reaktioita ulkoisiin ärsykkeisiin.
Yhteiskunnallisen tarkastelijan on siksi hyvä muistaa, että jos on olemassa pienikin epäilys siitä, onko jonkin merkityksellisen tapahtuman syynä juoni ja suunnitelma vai virhe ja sattuma, on jälkimmäinen vaihtoehto todennäköisesti todempi.
Tämä on postmodernin merkityksettömyyden versio Occamin partaveitsen periaatteesta.
Ehkä eräs lännen ongelmista suhteessa Venäjään on tosiaan usko perustellun suunnitelman olemassa oloon ja yritys reagoida kyseisen olettamuksen mukaisesti.
Toiminta on osoittautunut ilmeisen epäonnistuneeksi varsinkin, kun Zygarin mukaan ei oikeastaan ole edes olemassa pelkkää yhtä Putinia tai edes Venäjää vaan monta, eikä Putin ole vain yksilö vaan kollektiivinen mielentila.
Suuren suunnitelman puuttuminen ei silti merkitse sitä, etteikö jopa Venäjä itse yrittäisi sellaista taannehtivasti keksiä.
Sillä kuten jo aiemmin on mainittu, jälkikäteen kaikki näyttää järkeenkäyvältä. Ja tälle olettamalle ovat sovinnaiset historiankirjat, henkilökohtaiset muistelmat ja katkerat avioerotilitykset aina perustuneet.
Elämä tapahtuu ajassa, olisi Matti Nykänen saattanut joskus todeta.
Yksinkertaisimmillaan ajan käsite voidaan esittää geometrisenä janana, jonka keskikohdan muodostaa nykyhetki ja jonka päätepisteet ovat tuleva ja mennyt.
On myös mahdollista hahmottaa aika loppumattomuuteen ja toistuvuuteen viittaavan ympyrämuodon avulla, mutta tyytykäämme tällä kertaa vain leikkaamaan ympyrästä irti kaistale ja nimeämään se janaksi.
Maagisessa ajattelussa aikaa ja yksilön mahdollisuuksia muokata tulevaisuutta on verrattu peiliin, jonka edessä maagikko seisoo.
Eivät satujen noitakuningattaret siis turhaan peileihin tuijotelleet.
Menneisyys on maagikon takana, ja hän itse seisoo nykyhetkessä, janan keskikohdassa. Tulevaisuus ja sen erilaiset mahdolliset vaihtoehdot vellovat moninaisina ja muodottomina peilin heijastuksessa.
Vaikka tulevaisuus nykyisyyteen saapumisensa hetkellä yleensä jähmettyy vaihtoehdoista todennäköisimmäksi, on se silti sitä ennen aidosti avoin. Ja kaikki vaihtoehdot, kaikkein epätodennäköisimmätkin ovat aina mahdollisia.
Brexitiä odotellessa.
HARRI V. HIETIKKO