Posliininmaalaaja-tätimme lähti rajan tuolle puolen, äkkiä odottamatta. Hänellä oli jo takana pitkä rikas elämä aviomiehensä Jaskan kanssa. Maailmaa he olivat nähneet ja laivoilla purjehtineet pitkin kaukaisia meriä. Elämä oli ollut ihanaa, kun sai ihailla iltaruskossa siintävää, merenpinnan loistoa ja samalla syödä illallista kapteenin pöydässä.
Elämä ei kaikilta osin posliininmaalaaja-tädillämme mennyt aivan niin kuin odotettiin. Hän ei koskaan saanut omaa toivottua lasta.
Usein taiteilijat, varsinkin kirjailijat kertovat selviävänsä traumoistaan kirjoittamalla kirjan. Lahjakas kuvataiteilijamme Nanna Susi kertoi elämän sisältävän joskus kärsimyksiäkin. Sanotaan niinkin, että elämä on ollut parasta, kun se vaikeinta on ollut. Elämän läpi ei mennä heittämällä. ”Ei elämää kuin peltoa voi ylittää”, kirjoitti puolestaan (1890-1960) elänyt Boris Pasternak.
Elämään liittyy usein myrskyjä ja sumuisia ajanjaksoja. Nanna Susi maalaa kauniita tauluja päästäkseen valoisia värejä hohtavien polkujen päähän. Posliininmaalaaja-tätimme taituroi hänkin ihania kuppeja ja lautasia sarjoittain. Osasimmeko häntä koskaan riittävästi kiittää?
Elämä on vyyhti erivärisiä lankoja, jotka kulkevat toistensa ohi ja lomitse. Toiset langat kulkevat kirkkaina, toiset pastelleina. Mutta vielä on tuo tummien värisävyjen itsepäinen vyyhti. Enimmäkseen elämä on matkantekoa valoa kohti. Meidän kaikkien kannattaa ripustautua kohti kirkkaina hehkuvia lankoja ja kirkkaampia värejä.
- Mikä nyt meidän on ollessa, kuuluivat usein rakkaan posliininmaalaajan sanat. Hän löysi ja sai meidät kaikki uskomaan elämän parhaisiin puoliin. Vaikka hän on poissa osaamme vielä muistella, ja yritämme yhä noudattaa hänen elämänohjeitaan.
Nyt, kun kaikki piennarkukat ovat täydessä kukassa, tätä kaikkea on niin helppoa uskoa. Syreenit kukkivat ja tuoksuvat. Juhannusruusut ovat puhjenneet nekin tuoksuen kukkimaan. Käki kukkuu joka päivä ja kauris poikasineen kiirehtii piiloon läheiseen metsikköön. Näitä kirkkaita lankoja meillä on kaikilla ympärillämme.
Vaikka päivä ei meille aina paista, meillä on silti toivoa. Koska tahansa voimme kääntää katseemme kohti kukkivaa luontoa ja muuttaa askeltemme suuntaa kohti valoa.
Katriina Risku-Vartiainen
Vantaa