Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Por­va­rin­ka­dun koulun toi­min­ta­mal­le­ja on ar­vioi­ta­va uu­del­leen

Kouluruokailusta noussut keskustelu sai minut kirjoittamaan kokemuksesta, josta olen pitkään halunnut kertoa. Toivon, että Porvarinkadun koulussa tarkasteltaisiin myös sitä, miten kiusaamiseen puututaan ja miten kiusatun turvallisuudesta huolehditaan.

Lastani kiusattiin koko yläasteen ajan. Koulu ei pystynyt lopettamaan kiusaamista. Kokemuksemme mukaan puuttumisyritykset toisinaan vain pahensivat tilannetta.

Yläasteelle siirtyessä nuori voi kokea painetta mennä porukan mukana. Kaikkia eivät kuitenkaan kiinnosta samat asiat tai kylillä hengailu, vaan osa viihtyy mieluummin kotona koulupäivän jälkeen. Jokaisen pitäisi saada olla oma itsensä ja kuulua joukkoon.

Lastani kiusattiin koko yläasteen ajan.

Yläkouluikäiselle kiusaamisesta kertominen voi olla todella vaikeaa. Muiden mielipiteet painavat paljon ja nuori voi pelätä tilanteen pahenevan, jos hän kertoo aikuiselle. Siksi on erityisen tärkeää, että kun nuori uskaltaa kertoa, hänet otetaan vakavasti ja hänen turvallisuudestaan huolehditaan.

Koulusta meille sanottiin, ettei kiusaamista voida selvittää ellei lapsi itse kerro, ketkä kiusaavat. Kun lapseni kertoi, nuoria otettiin puhutteluun minkä jälkeen meille vanhemmille ilmoitettiin, etteivät he olleet myöntäneet tapahtumia ja että opettaja uskoi heitä. Mihin jäi silloin kiusatun nuoren kertomus? Lapselta odotettiin rohkeutta kertoa, mutta kertominen ei tuonut hänelle apua ja turvaa. Puhuttelujen jälkeen lapseni joutui entistä kovemman vihan kohteeksi. Lasta neuvottiin menemään rohkeasti mukaan porukkaan ja sivuuttamaan pahat puheet välittämättä niistä liikaa.

Koulupsykologi epäili lapsellani masennusta ja ehdotti siihen lääkitystä. Meidän kokemuksemme mukaan kyse oli kuitenkin siitä, että lapseni koki olevansa vääränlainen koulussa, myös joidenkin opettajien silmissä. Olisin toivonut, että hänen pahaa oloaan olisi tarkasteltu enemmän suhteessa kiusaamiseen ja siihen, miten häntä koulussa kohdeltiin.

Haluan tuoda esiin, että koulussa oli muutamia opettajia, jotka yrittivät parhaansa vaikeassa tilanteessa. Olen kiitollinen heidän yrityksistään auttaa lastani. Siitä huolimatta koulun yhteiset toimintamallit eivät riittäneet lopettamaan kiusaamista.

Erityisen kiitoksen haluan antaa Porvarinkadun koulun vahtimestarille. Kun lastani kiusattiin käytävällä, hän meni konkreettisesti väliin ja sanoi, että nyt loppuu. Juuri tällaista aikuisten välitöntä puuttumista olisimme tarvinneet enemmän.

Toivon, että vanhoja puuttumiskeinoja arvioitaisiin uudelleen. Kiusatun kertomus pitää ottaa vakavasti. Selvittely ei saa päättyä siihen, että muut kiistävät tapahtumat. Aikuisten on huolehdittava myös siitä, ettei kertominen ja tilanteeseen puuttuminen johda kiusaamisen pahenemiseen.

Puhuttelun jälkeen tarvitaan seurantaa: loppuiko kiusaaminen ja pystyykö nuori tulemaan kouluun turvallisin mielin? Onko aikuisia läsnä käytävillä, välitunneilla ja ruokailuissa? Myös vastuunjakoa on tarkasteltava. Esimerkiksi liikuntatunneilla opettajien olisi hyvä olla valppaina ja puuttua mollaamiseen sekä siihen, jos kilpailuhenkisyys johtaa jonkun vähättelyyn tai ulkopuolelle jättämiseen.

Toivon, että kokemuksemme saa koulun arvioimaan toimintaansa ja tekemään muutoksia. Yhdenkään nuoren ei pitäisi joutua kestämään kiusaamista.

Huolestunut äiti VaasastaJulkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä