Aiheen juttuuni sain taksimatkan keskustelusta. Taksimies piti Suomi-politiikkaa liian monipuolueisena. Onkin ikuisuuskysymys, mikä olisi demokratiassa sopiva puoluemäärä.
Itse jo nuoresta asti kotimaan vallankäyttöä seuranneena pidän hyvänä eritaustaisten mukaantuloa vastuupaikoille maan hallinnossa. Politiikkaa voi arvostella eri syistä aiheesta. Itse pidän hyvänä monipuoluejärjestelmää. Maailmassa yhteiskuntaa on hallittu kai eniten johtajakeskeisesti pidetyistä yksinvaltiaista suoranaisiin tyranneihin ja vainoharhaisiin. Suomen satavuotishistoriassa on koettu rajujakin vaihteluita, ääri-ilmiöitä ja kansanvallan koetuksia. Puutu tässä lähinna ääri- eli laitailmiöihin.
Pitkiä valtajaksoja ilman vastavoimia ei oikeasti ole ollut. Itsenäisyytemme alkuvuosina itänaapurin vaikutusta voi arvioida ja nähdä syy-seuraussuhteita. Tsaarikausien aikana koimme vaihteluita, joista sortokaudet oli pahimpia. Toisaalta myös 100-vuotinen autonomia käynnisti laajan kulttuurikehityksen esiinnousun ja halun perustaa itsevaltainen maa. Siinä onnistuttiinkin. Pitkät vuosisadat olimme olleet osa Ruotsia, sen vallankäyttäjien komennuksessa.
J.L. Runeberg tallensi pääteoksessaan tärkeän osan vallankäyttöä Suomen sodasta 1917 itsenäisyyteen. Sen jälkeen isänmaa on omin voimin pitänyt maatamme demokratiana. Oikeiston ja laitavasemmiston ääritapahtumat on koettu ja sitten halu ymmärtää laajapohjaisten hallitusten paremmuutta. Unionikehitys vei 30 vuotta sitten kansanvaltaa alas yhteiseurooppahallintoon. Se ei ole juuri parantanut minkään alan kehitystä suurista utopioista huolimatta. Vallan keskittymistähän EU on ajanut ja takkuilee siinä, vähentäen kansallista päätöksentekoa.
Maan päällä kulkee kehitys tosin suurvaltojen käskyvaltaan eikä kulttuurisesti kai paranna elämän tasoamme.