Tampereen yliopiston valtio-opin professori Tapio Raunio pitää hallituspuolueiden ja hallituksen ja presidentin välillä viime päivinä käytyä ulkopoliittista keskustelua tervetulleena, sillä se on riisunut salamyhkäisyyden verhoa ulkopolitiikan harjoittamisen yltä.
Ulkopolitiikkaa on Suomessa perinteisesti harjoitettu yksimielisyyden fasadia varjellen, mutta nyt kipinät ovat sinkoilleet, kun eri osapuolet ovat kommentoineet ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.) päätöstä Suomen jäämisestä Ukrainan jälleenrakennuksen tasa-arvoliittouman ulkopuolelle ja toisaalta Suomen äänestyskäyttäytymistä YK:n Israel-äänestyksessä.
– Politiikan läpinäkyvyyden ja demokratian toteutumisen näkökulmasta on parempi, että nämä erot tulevat julkisuuteen. Vielä parempi olisi, jos vaikka eduskunnan täysistunnossa käytäisiin kunnollista keskustelua Suomen ulkopolitiikan peruslinjoista tai sen arvopohjasta, Raunio sanoo STT:lle.
– Ymmärrän, että pääministerin ja muiden päätöksentekijöiden kannalta olisi mieluisampaa, että nämä linjaerimielisyydet eivät tulisi julkisuuteen, mutta yhteiskunnallisen keskustelun kannalta on parempaa, että ne tulevat, Raunio jatkoi.
– Jos ajatellaan, minkälaista salailua ja salamyhkäisyyttä on Suomessa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittynyt, tällaiset askeleet normaalimman politiikan suuntaan ovat mielestäni tervetulleita.
Eri linjalla Stubbin kanssa
Presidentti Alexander Stubb yritti tyynnytellä ulkopoliittista debattia perjantaina sanomalla tiedotustilaisuudessaan, että "joka kerta, kun me olemme julkisuudessa eri mieltä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, niin joku jossain käyttää sitä meitä vastaan".
Raunio ei allekirjoita presidentin arviota, vaan pitää sitä tarpeettomana pelotteluna.
– Pidän tällaisia erimielisyyksiä ja julkista keskustelua normaaliin demokratiaan kuuluvana asiana. En lähtisi suurentelemaan sitä mainehaittaa tai muita haittoja, mitä tällaisesta mahdollisesti tulee. Tämä on normaalia politiikkaa, Raunio tiivistää.
– Stubbin kommentti on jatkoa perinteiselle suomalaiselle retoriikalle, jonka mukaan ulkopolitiikan pitäisi jotenkin olla puoluepolitiikan yläpuolella. Sehän on väitteenä aivan järjetön. Tietenkin ulkopolitiikka ja turvallisuuspolitiikka ovat osa normaalia politiikkaa.
Raunion mielestä ulkopolitiikan ja sisäpolitiikan välinen rajanveto on nykyisin perin hankalaa, kun ulkopolitiikkaan kytkeytyy erilaisia esimerkiksi maahanmuuttoon, ilmastonmuutoksen torjuntaan tai vaikkapa vähemmistöjen asemaan liittyviä arvokysymyksiä.
"Kaikki saivat jotakin"
Raunion mukaan pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksessa tullaan todennäköisesti jatkossakin näkemään ulkopolitiikkaan liittyviä kiistatilanteita, siinä määrin eri puusta veistettyjä hallituspuolueet arvomaailmoiltaan ovat.
Raunio ei kuitenkaan usko, että tp-utvan eli tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokoukset tulevat jatkossa aina venähtämään 2,5 tunnin mittaisiksi kuten perjantaina tapahtui.
Perjantaina päätettiin, että hallitus ei puutu takautuvasti Tavion Ukraina-päätökseen, mutta hallitus sisällyttää Ukrainan jälleenrakennussuunnitelman toiseen osaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistä koskevan osion. Sen valmistelevat Tavio ja sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).
Raunion mukaan tp-utvan perjantainen ratkaisu oli "tyypillinen suomalainen tapa hoitaa erimielisyyksiä".
– Eli kaikki saivat jotakin eikä kukaan täysin menettänyt kasvojaan.
Orpo kynnysmattona?
Oppositiosta on viime päivinä toistuvasti peräänkuulutettu pääministeri Orpolta johtajuutta hallituksen ulkopoliittisten ristiriitojen keskellä.
Esimerkiksi lauantaina SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm kummasteli, että pääministeri antaa johtamansa hallituksen ministereiden pitää itseään kynnysmattona ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä.
Raunio muistuttaa, että Suomen poliittisessa järjestelmässä pääministerin valta-asema on varsin rajallinen eikä hän voi puuttua ministerien tekemisten kaikkiin yksityiskohtiin.
– Orpon toiminta tässä tilanteessa on tyypillistä Suomen hallituksen työskentelylle, jossa pääministeri on ennen kaikkea koalition manageri tai koalition ylläpitäjä sen sijaan, että pääministeri olisi todellinen johtaja siinä mielessä, että pääministeri julkisuudessa kävelisi ministereiden yli, Raunio arvioi.