Poliisin kuuluu suojella ihmistä petoeläimiltä samoin kuin toisilta ihmisiltäkin. Pedolle voi langettaa kuolemanrangaistuksen, mutta ihmiselle ei. Valitettavasti päällekarkaus on yleensä ehtinyt tapahtua, kun vasta poliisi saa siitä tiedon. Voi vain rajata vahinkoa ja estää tekojen jatkumisen.
Poliisilaista: ”Poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni ja viimesijaisena keinona lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle taikka vakavasti vaarantaa liikennettä. Eläin saadaan lopettaa myös, jos sen hengissä pitäminen olisi ilmeistä julmuutta sitä kohtaan.”
Poliisilla on tarkentava sisäinen toimintaohje susitilanteiden varalle. Eikö poliisi ole pyydettäessä noudattanut lakia ja ohjettaan?
Susi ei ole niinkään vaarallinen ihmiselle itselleen kuin hänen omaisuudelleen, tuotanto- ja lemmikkielämille. Poronhoidolle petovahingot ovat ylivoimaisesti suurimmat. Paliskuntien mukaan suurpetojen, ahma, ilves, karhu, susi, tappamia poroja löytyi toissa vuonna 5 965. Arviolta vain viidesosa raadoista löydetään. Lisäksi tapahtui noin 4 000 porokolaria.
Porojen laiduntamisen pitää olla kuitenkin kannattavampaa ihmisten ruoaksi kuin petojen ruoaksi.
Hirvet ja peurat saattavat aiheuttaa muuten vahinkoa maa- ja metsätaloudelle.
Valtio maksaa korvausta riistavahinkolain mukaan.
Ihmisille pahimmat eläimet kuolemansyinä ovat olleet hirvi, nauta, koira, ampiainen ja hevonen. Ei siis sudet eivätkä muutkaan pedot Suomessa.
Pahin on nyt se eläin, joka tartutti koronaviruksen ihmisiin.
Markus E. Myllymäki
Vaasa