Se oli aivan tavallinen huhtikuun maanantai vuonna 2021. Kevätaurinko lämmitti jo lempeästi ja uusi työviikko oli hyvässä vauhdissa. Nuorisopsykologina työskentelevällä Henna Helmi Heinosella oli päivän kolmas asiakaskäynti, joka keskeytyi yllättäen, kun oveen koputettiin.
Oven takana oli Heinosen esimies, joka kertoi, että kaksi poliisia oli tullut tapaamaan häntä. Mitä ihmettä, hän hätkähti.
– Ajattelin käynnin liittyvän jotenkin työhöni, että joku asiakkaani on kuollut. Mieleeni ei tullut, että asia koskettaisi jotenkin henkilökohtaisesti minua, Heinonen muistelee.
Hän istahti hämmentyneenä kuuntelemaan, mitä asiaa poliiseilla on. Samassa adrenaliini jo syöksyi hänen kehoonsa. Heinosen mielen valtasi pelko, että puolisolle tai lapsille on sattunut jotakin. Hänen päässään risteili kaikenlaisia ajatuksia. Sitten poliisit kertoivat hänen veljensä kuolleen.
– Panulla oli perussairauksia ja ajattelin, että nyt se on tapahtunut. Tieto tuntui hetken jopa helpottavalta, mutta kun poliisit tarkensivat hänen surmanneen itsensä, hämmennyin. Mitään tällaista en ollut osannut odottaa. Yhtäkkiä ihminen, jonka olin tuntenut 37 vuotta, tuntui aivan vieraalta.
Heinosen pikkuveli oli suunnitellut itsemurhan tarkoin. Veli oli lähettänyt tuona huhtikuisena viikonloppuna poliisin kirjaamoon sähköpostin, jossa kirjoitti, että hänen edesmennyt ruumiinsa on noudettavissa maanantaina hänen kotoaan. Viestissään veli myös toivoi, että ruumis korjattaisiin nopeasti pois asunnosta.
– Hän lähetti viestin nimenomaan kirjaamon sähköpostiin, koska oletettavasti tiesi, että sitä sähköpostia luetaan seuraavan kerran vasta maanantaina, Heinonen kertoo.
Lahjakas veli tuskaili elämää
Heinosella puski aina välillä pintaan huoli omanlaistaan elämää viettävästä pikkuveljestä, joka oli muutaman vuoden häntä nuorempi. Veljen elämä ei ollut helppo, koska hänellä oli perussairauksia ja hän oli syrjäänvetäytyvä erakkoluonne. Heinonen ei kuitenkaan kyseenalaistanut hänen tapaansa elää.
– Työni kautta ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat elää omissa oloissaan. Panulla oli käsittääkseni verkossa pelikavereita ja hän oli musikaalisesti ja matemaattisesti lahjakas. Hän oli taitava pianisti ja lukion jälkeen hän pääsi opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun suoraan papereilla.
Heinonen kertoo pikkuveljensä tuskailleen elämää ja olleen etäinen, eikä veli oikein koskaan saanut kunnolla elämänsyrjästä kiinni. Silti tieto veljen itsemurhasta tuli Heinoselle yllätyksenä.
– Varmasti korona-aikakin vaikutti siihen, kun olimme kaikki niin omissa oloissamme. Emme olleet nähneet pariin vuoteen ja viestittelimme harvakseltaan.
Heinonen itse on suhtautunut tragediaan järkiperäisesti. Itsensä syyllistäminen olisi turhaa.
– Minulle oli heti selvää, etten olisi voinut tehdä mitään. Aikuiset ihmiset ovat vastuussa omista päätöksistään.
Surutyössä on auttanut oman perheen, puolison ja sukulaisten tuki. Tavallaan surutyö on ollut kuitenkin yksinäistä, sillä Heinosella ei ole muita sisaruksia ja heidän vanhempansa ovat kuolleet aiemmin.
– Aivan kaikkea en ole pystynyt muiden kanssa jakamaan, koska kukaan muu ei ole tuntenut veljeäni yhtä kauan kuin minä. Sillä tavalla surutyö on ollut yksinäistä.
Vastauksia sairauskertomuksista
Joitakin viikkoja suru-uutisen jälkeen Heinonen vuokrasi peräkärryn ja lähti puolisonsa kanssa tyhjäämään veljensä asuntoa Ouluun. Sinne meneminen ahdisti, mutta se oli pakko tehdä. Hän soitti etukäteen huoltoyhtiöön, että asunto käytäisiin tarkistamassa totaalisen kaaoksen varalta.
– Tavaroiden purkaminen vei päiviä ja oli kuin palapelin kasaamista. Panu oli selvästi suunnitellut tekonsa. Sama poliisin kirjaamoon lähetetty sähköpostiviesti löytyi käsin kirjoitettuna asunnosta.
Sitten kuitenkin pöydällä oli teepussi ja jääkaappi puolillaan ruokaa, mikä sai Heinosen ajattelemaan, että kaikki olikin tullut eteen yhtäkkiä.
– Löysin asunnosta printattuja sairauskertomuksia, joista olen koonnut palapeliä ja yrittänyt selvittää, mitä on tapahtunut ja missä kohtaa hänen elämänpolkunsa olisi voinut mennä toisin. Olen kuitenkin hyväksynyt, että kaikkiin kysymyksiin en saa koskaan vastausta.
Sairauskertomuksista ilmeni, että Heinosen pikkuveli oli suunnitellut itsemurhaa jo viisitoista vuotta sitten.
– Minä tai kukaan sukulainen ei tiennyt tästä mitään. Psykiatriselle sairaanhoitajalle hän oli jo parikymppisenä kertonut, ettei halua luoda suhdetta lapsiini, etteivät he jäisi kaipaamaan häntä.
Myöskään sitä ei kukaan tiennyt, että veli oli edes ollut psyykkisen hoidon piirissä nuorena aikuisena.
– Minä patistin häntä hakemaan apua, kun hänen korkeakouluopintonsa jäivät kesken ja elämä tuntui luisuvan huonoon suuntaan. Hän ei kuitenkaan koskaan kertonut, että oli hakeutunut hoitoon.
Nykyelintavat syövät mielenterveyttä
Heinonen on pohtinut paljon sitä, olisiko mikään voinut pelastaa hänen veljeään. Sairauskertomuksista hän huomasi, että veljen käynnit psykiatrisella sairaanhoitajalla loppuivat, kun hoitosuhde saman hoitajan kanssa syystä tai toisesta päättyi.
– Ennen kaikkea hänellä olisi pitänyt olla omaa motivaatiota, että hänen elämänpolkunsa olisi mennyt toisin. Hän pääsi yhteiskunnan seuloista aika helposti läpi ja sai ikään kuin rauhassa syrjäytyä. Myös sitä olen miettinyt, miksi hän ei ollut esimerkiksi kuntouttavassa työtoiminnassa tai vastaavan matalan kynnyksen avun piirissä. Hän on ollut kaikesta päätellen hyvin irrallinen.
Mielenterveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta yhteiskunnassa pitäisi olla moni asia Heinosen mielestä toisin. Hän nostaa yhdeksi esimerkiksi kasvokkaiset kohtaamiset ja niiden jatkuvan vähenemisen arjessa.
– Kaikki siirtyy ruutujen taakse, mikä edesauttaa ihmisten syrjäytymistä, kun ei ole pakollisiakaan asioita enää hoidettavana kasvokkain. Kohtaamisessa on paljon sellaista, mitä ei voi laittaa sanoiksi. Menetämmekö kasvokkaisten kontaktien vähenemisessä jotakin, mistä pitäisi pitää kiinni, hän pohtii.
Heinonen kertoo, että hänen veljensä alkoi lukioikäisenä pelata tietokonepelejä ja uppoutui pelimaailmaan.
– Olisiko näin käynyt, jos hän olisi elänyt 30 vuotta sitten maailmassa, jossa kohdataan jatkuvasti ihmisiä, eikä olisi niin vahvaa sosiaalisten tukien verkostoa, mikä mahdollistaa eristäytymisen. Olen nyt omakohtaisesti kokenut, että epäsuotuisissa olosuhteissa verkkomaailmaan uppoutuminen voi tuottaa surullisen lopputuloksen.
Heinonen arvioi, että hänen veljensä itsemurhan ehkäisy olisi pitänyt tapahtua jo kauan sitten.
– Kokonaisuus ei saisi perustua siihen, että systeemi tarjoaa hoitoa, vaan siihen, että ihminen ei tarvitsisi hoitoa. Systeemitasolla olisi mietittävä perusteellisesti, mitä voidaan tehdä ennaltaehkäisevästi niin, että ihmiset eivät ajautuisi epätoivoon.
Fakta: Itsemurhien ehkäisypäivä
Lauantaina 10.9. vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää.
Päivän tavoitteena on lisätä tietämystä itsemurhista, levittää tietoa ja vähentää itsemurhiin liittyvää leimautumista.
Päivän tarkoituksena on tuoda esille myös sanomaa siitä, että itsemurha on estettävissä, itsetuhoisiin ajatuksiin on saatavissa apua ja itsemurhasta voi puhua turvallisesti.
Itsemurhien ehkäisypäivää on vietetty Suomessa vuodesta 2003 ja sitä koordinoi Mieli ry.
Lähde: www.mieli.fi