Tutkija on selvittänyt nuorten arvojen koventuneen ja empatian vähentyneen. Taantuma ja heikko taloustilanne ovat kasvattaneet sukupolven, joka on huolestunut vain omasta hyvinvoinnistaan.
Vähän syytä on kyllä vanhemmissakin, jos Suomeen on kasvamassa joukko, jolta riittää solidaarisuutta vain itsensä kaltaisille hyväosaisille.
Emeritaprofessori Helena Helve on tehnyt nuorisotutkimusta 1980-luvulta lähtien.
Helve puhuu nuorten uusliberalistisista ja nationalistisista ajatuksista. Niiden mukaan kuntien ja valtion verotuloista ei pitäisi jakaa parempiosaisilta huonompiosaisille eikä myöskään maahanmuuttajille.
Nuorista on aina huolestuttu. Ei sellaista kasvattajapolvea ole Suomessa vielä ollutkaan, jonka mielestä nuoret eivät olisi ajautumassa ajatuksineen ja tapoineen haaksirikkoon.
Arvojen koventumista ja vain omasta hyvinvoinnista kiinnostumista on havaittavissa muissakin väestöryhmissä.
Kaupunkilaiset ja maaseudun väki ovat tämän tästä toistensa niskavilloissa sanailuissaan ja kirjoituksissaan. Ymmärrys erilaisissa oloissa asuvia kohtaan on käynyt vähiin.
Tuskin olen ainoa, joka on allergisoitunut väitteille, että Suomen pääkaupunki elättää maaseutua. Tai että maakuntien keskuskaupungit elättävät kehyskuntia.
Elättämisestä on tullut kirosana. Se kuulostaa toisen osapuolen uhrautumiselta ja toisen käkeilyltä. Elättäjä on hyvä ja elätettävä paha.
Elättämisestä puhuttaessa unohdetaan, että kaikkia suomalaisia verotetaan samojen taulukkojen mukaan. Tai ainakin melkein. Reuna-alueiden kunnallisvero on usein korkeampi kuin pääkaupungin.
Siitä meteli pitäisi nostaa, että pikkukuntien asukkaat tyytyvät maksamaan korkeaa kunnallisveroa, vaikka eivät saa sen vastineeksi kuin postilaatikon huonosti hoidetun soratien reunaan.
Olisi kohtuullista, että maakuntien asukkaat saisivat muita korkeamman verorasituksen korvauksena yleisesti hyväksytyn oikeuden asua kotiseuduillaan.
Allergiani takia olen ruvennut lukemaan otsikoita ja uutisia kuin piru Raamattua. Löydän niistä mielestäni vääristyneitä asenteita. Pinnistelemättä ja toistuvasti.
Viimeisin löytö oli maan valtalehden otsikko, joka kertoi, että pikkukunnissa on yllättävän runsaat palvelut.
Otsikko perustui Suomen Ympäristökeskuksen raporttiin. Sen mukaan alakoulu, kirjasto ja kauppa ovat yhä yleisiä pienissäkin taajamissa. Tämä oli Syken ryhmäpäällikölle yllätys.
Hän oli ajatellut palvelujen heikentyvän eniten kylätasolla. Raportti tuli siis tarpeeseen. Suomi ei ole jaettavissa pelkän väestömäärän mukaan elinvoimaisiin alueisiin.
Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen selvittää maineen merkitystä kaupunkien ja kuntien elinvoimaisuudelle ja kehittymiselle väitöskirjassaan.
Seutua, joka ei synnytä mielikuvia, ei ole olemassa ulkoisille eikä pidemmän päälle sisäisillekään sidosryhmille, varoittaa Halonen (Polemiikki).
Mainetyön pohjaksi eivät palvelut riitä. Lisäksi tarvitaan paikkakunnan oma identiteetti. Jollakin se tiivistyy urheiluseuraan, toisella turistikohteeseen tai tapahtumaan.
Tuntematon paikka ei ole kauan olemassakaan. Keskinäisen solidaarisuuden lisäämiseksi suomalaisten pitää tutustua toistensa elämään ja oloihin, käydä kaikissa ilmansuunnissa.
MAIJU LEMETTINEN