Useampi kuin joka viides pohjoismainen nuori juo energiajuomia vähintään kerran päivässä ja kolme viidestä vähintään kerran viikossa, ilmenee Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamasta tutkimuksesta.
Tutkimukseen osallistuneista nuorista lähes puolet ilmoitti, etteivät he aina selviä päivästään ilman energiajuomaa. Eniten juomia käytetään Ruotsissa, missä kolme neljästä juo niitä vähintään kerran viikossa ja 28 prosenttia päivittäin.
Suomi eroaa naapureistaan siinä, että joka neljäs vastaaja kertoi aloittaneensa juomien käytön jo ennen 12 vuoden ikää. Joka kolmas aloitti 12–13-vuotiaana. Suomalaisnuorista 22 prosenttia joi energiajuomia vähintään kerran päivässä, 65 prosenttia ainakin kerran viikossa.
Kun kaikkia Pohjoismaita tarkastellaan, oli 13-vuotiaana tai nuorempana aloittaneiden osuus liki 40 prosenttia. Vain 16 prosenttia sanoi, etteivät he käytä energiajuomia ollenkaan.
Reilu puolet perusteli juomistaan tarpeella saada energiaa ja joka kolmas sanoi juovansa niitä pysyäkseen hereillä. Pojat olivat tyttöjä persompia energiajuomille.
– Tutkimus on hälyttävä merkki siitä, että aivan liian monen nuoren jaksaminen on kiinni energiajuomista. Pohjoismaiden yhteisenä haasteena onkin nyt saada kierre katkaistua, sanoi Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Karen Ellemann tiedotteessa.
Sydämentykytystä ja unihäiriöitä
Raportin 15–19-vuotiaista vastaajista 30 prosenttia kertoi saaneensa energiajuomista kielteisiä terveysvaikutuksia, kuten sydämentykytystä, unihäiriöitä ja huimausta. 15 prosenttia sanoi voivansa huonosti, mikäli he eivät juo energiajuomia. Joka kolmas nuori haluaisi vähentää kulutustaan.
– Itseäni huolestuttaa eniten se, että niin monilla nuorilla on kertomansa mukaan vaikeuksia hallita kulutustaan, sanoi tutkimuksen projektipäällikkönä toiminut Ruotsin elintarvikeviraston toksikologi Sabina Litens Karlsson tiedotteessa.
Raportti perustuu Ruotsin elintarvikeviraston teettämään kyselytutkimukseen, johon osallistui 4 916 nuorta.