Ennen vaasalaiset, seinäjokiset ja kokkolalaiset rähjäsivät keskenään ja tappelun tuloksena syntyi tanakka paperi investoinneista, joihin Helsingin Arkadianmäellä jouduttiin ottamaan kantaa. Nyt tuloksena on kolme kilpailevaa paperia, joissa maakunnat syövät toisiaan, eikä kukaan ymmärrä kokonaisuudesta.
Jotakuinkin näin minulle sanoi eräs pitkään Helsingissä vaikuttanut huippuvirkamies, jonka käsitys pohjalaisten edun ajajista oli jäänyt hämäräksi. Päättäjät tyytyvät suosiolla piirikunnallisiin mitaleihin. Se on inhimillisesti ymmärrettävää. Korkeammaksi kurkottaminen vaatii enemmän henkistä ketteryyttä, työtä ja joustamista.
Parinkymmenen vuoden päästä emme ehkä puhu pohjalaisuudesta, vaan pohjoispirkkalaisista, pohjoisturkulaisista ja eteläoululaisista. Sitä tietä nyt menemme.
Pohjalaismaakuntien tilanne kuvaa laajemminkin Suomea, jossa harva näkee omaa nenäänsä pitemmälle.
Hyvinvointi saa kernaasti loppua tämän kuntarajan tuolla puolella. Samoin oman alan edut on turvattava maksimaalisesti, ei väliä mitä naapurifirmassa tapahtuu.
Yhteisen isänmaan ihmisten ja sen eri alueiden keskinäisriippuvuus jää täysin huomiotta. Aika kuluu keskenään rajoista nahistellessa ja siltarummuista äänestellessä.
Sote-ratkaisuksi muodostuva 18 maakunnan malli uhkaa lisätä päällekatsojia ja tirehtöörejä samalla, kun turhanpäiväiset rajat pönkittyvät. Yksi veronmaksajille kalliiksi tuleva raja kulkee Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien välillä.
On odotettavissa, että turha raja aukeaa vielä enemmän railoksi, ellei järki korjaa asiaa vuosien päästä. Tai ehkä Siperia lopulta opettaa.
Kaiken kyläpoliittisen sauhuamisen ja työmarkkinapoliittisen kaupankäynnin varjossa Suomi on uppoamassa kovaa vauhtia yhä syvemmäs talousahdinkoon.
Tuoreiden tilastojen mukaan kotimaisen teollisuuden tilanne on paljon pahempi kuin yleisesti ymmärretään. Pätevät ja hyvin perillä olevat päättäjät toistelevat sitä, että Suomen talouden ongelmat johtuvat paljolti siitä, että Nokian kännykkäbisnes loppui eikä paperi käy enää kaupaksi. Palkkamaltilla asioiden toivotaan oikenevan.
Totuus on synkempi: teollisuus mataa lähes joka osa-alueella. Ainoastaan peliteollisuus kukoistaa. Supercellin vajaat parisataa työntekijää eivät voi peleillään koko Suomea pelastaa.
Suomen tilanne uhkaa lähestyä sitä pistettä, että normaalit toimenpiteet eivät enää riitä. Suomalainen poliittinen tapa alistaa päätökset työmarkkinajärjestöille tuottaa kompromisseja, jotka eivät väärää suuntaa kokonaisuutena korjaa.
Siksi toivo on heitetty siihen, että kilpailijoina koetut Ruotsi ja Saksa sössisivät asiansa esimerkiksi hulppeilla palkankorotuksilla pahemmin kuin me.
Pohjanmaalla isot pörssiyhtiöt ovat nostaneet Vaasan Suomen huipulle. Seinäjoella iso kasvu lähtee ruoasta ja keskuskaupunkiin tyhjentyneistä eteläpohjalaiskunnista. Keskuskaupunkien yhteistyötä ei ole kunnolla yritetty. Toivottavasti ensi viikolla julkistettava sote-ratkaisu ei tyrehdytä sitäkin vähää Vaasan ja Seinäjoen välillä.
TONI VILJANMAA