Sisukas, ahkera, rehti, suorapuheinen, yritteliäs, itsepäinen ja oman arvonsa tunteva. Näillä adjektiiveilla kuvataan usein eteläpohjalaista naista. Eelin Kosolan lapsenlapsi Anne Bryk löytää kaikki piirteet isoäidistään.
Kosola oli 65-vuotias, kun hänen tyttärensä Kirsti Näykin tytär Anne syntyi vuonna 1952. Kirsti ja hänen puolisonsa Ossi asuivat Helsingissä, mutta toivat kolmilapsisen perheensä Lapualle joka kesä kolmeksi kuukaudeksi. Pitkät lomat olivat opettajantyön ansiota.
Espanjan auringosta puhelinhaastatteluun tavoitettu Bryk kutsuu äidinäitiään aina isoäidiksi. Vihtori Kosolaa Bryk ei nähnyt koskaan, sillä mies kuoli 52-vuotiaana vuonna 1936.
Kosolan myynnin jälkeen talon viimeinen emäntä rakennutti neljän siskonsa ja yhden serkkunsa kanssa Lapuan ensimmäisen, naisten perustaman asunto-osakeyhtiön. Kaksikerroksisessa puutalossa oli kuusi asuntoa. Rakennus sai nimekseen Anjala Eelinin Anja-siskon mukaan.
Ottotytär apuna
Eelin Kosolan luonteesta kertoo paljon se, että hän jakoi asuntonsa Iidan Kaakisen ja hänen tyttärensä Raili kanssa. Rouva oli tutustunut Iidaan Kosolassa asuessaan, kun nuori, rahaton ja raskaana ollut nainen oli saapunut ovelle. Emäntä otti säälittävän tytön huomaansa ja osaksi perhettään.
– Isoäidillä oli ollut paljon työväkeä, mutta Anjalassa varsinaista palvelijaa ei ollut. Iida oli töissä Paukun tehtaalla ja autteli isoäitiä paljon, niin kuin oli tehnyt jo Kosolassa. Raili sai käydä koulua keskikouluun asti. Isoäiti oli Railille kuin toinen äiti, Bryk kertoo.
Auttaminen oli tuttua myös hyväsydämiselle Eelin Kosolalle. Perheen ja palvelusväen ruokapöydässä istui kolmattakymmentä henkeä. Lisäksi perheellä oli kievari ja majatalo 1900-luvun alussa.
Oman väen puolella lattialla yöpyi ilmaista ruokaa ja majapaikkaa pyytäviä. Emäntä kestitsi väkeä, vaikka omatkin rahat olivat välillä vähissä.
– Talon lattioilla yöpyi kaikenlaisia kulkijoita, jätkiä ja hamppareita. Kaikki tiesivät, että jos minnekään muualle ei Lapualla pääse, niin Kosolaan pääsee, Eelin Kosola on kertonut kansanperinteen haastattelijalle 1970-luvulla.
Omat rahat
Anne Bryk on asunut koko elämänsä Helsingissä, mutta kokee olevansa eteläpohjalainen. Monet isoäidin tavat ovat matkanneet Brykin mukana pääkaupunkisedulle. Lapsena saaduista opeista on hyötyä edelleen.
– Isoäiti painotti, että naisella pitää olla omat rahat. Hän oppi sen, kun oli menossa hakemaan tilaamiaan leninkejä ompelijalta ja pyysi mieheltään rahaa. Vihtori sanoi, että ota piirongin laatikosta. Siellä oli vain markka. Sen jälkeen isoäiti piti huolen, että sai maksettua ostoksensa.
Miehensä ansiosta Eelin Kosola oppi myös se, ettei sovituista tapaamisista saa myöhästyä.
– Isoäiti ja Vihtori olivat lähdössä kyläilemään. Kun isoäiti tuli ulos, ei näkynyt miestä, hevosta eikä vaunuja. Vihtori oli aikansa odotettuaan lähtenyt yksin matkaan. Isoäiti käveli perässä. Hän ei enää koskaan myöhästynyt mistään.
Pohjalainen on
aina oikeassa
Eelin Kosola ei pitänyt riitelystä.
– Jos sanailu uhkasi muuttua liian kiivaaksi, isoäiti huudahti, että voi katsokaa, kun tuolla on paljon heinäseipäitä. Tämä tapa on jäänyt oman perheeni käyttöön ja sopu on saatu säilymään paremmin.
Ison talon tytär ja emäntä oli omanarvontuntoinen. Jos kanssaeläjä ei naista miellyttänyt, hän teki asian selväksi asianosaisen lähdettyä.
– Tuo oli tuollaanen vähän köppäänen, Bryk muistaa isoäitinsä sanoneen.
Kuten monet vahvat pohjalaisnaiset, Eelin Kosola oli itsepäinen ja omasta mielestään aina oikeassa. Hän ei arvostellut muita julkisesti, mutta kotona kertoi mielipiteensä selkeästi.
– Moon kumminki oikias, Bryk kertoo isoäitinsä usein puuskahtaneen.
– Tässäkin olen samanlainen. Pohjalainen nainen ei voi olla väärässä.
