Ajeleminen pohjalaisilla kirkonkylillä vetää välillä mielen matalaksi. Reuna-alueet näivettyvät silmissä. Suupohjassa, jossa vietän mielelläni aikaa, tilanne näkyy tyhjinä taloina, heikentyvinä palveluina, hiljaisina kylänraitteina.
Keskittymiskehitys on ollut rajua keskustavetoisella Etelä-Pohjanmaalla, jossa Järviseutu, kuusiokunnat eli Alavus-Ähtäri-Kuortane sekä juuri Suupohja ovat kärsineet pahimmin.
Etelä-Pohjanmaan kunnista vain Seinäjoki, Lapua ja Ilmajoki ovat väestönkehityksessä plussalla 2000-luvulla. Neljätoista eteläpohjalaiskuntaa vilkkuu punaisella. Ei ihme, että reunoilla kytee katkeruus Etelä-Pohjanmaan keskusta kohtaan.
Sama alavireinen muuttotappioblues soi Suupohjan rannikolla, Kristiinankaupungissa, Kaskisissa ja Närpiössä.
Onneksi Suupohjassa toimii molemmilla kansalliskielillä vahvoja, vientiin suuntautuneita yrityksiä. Ne pitävät työllisyyden kurssissa ja kunnat pinnalla. Reunoilta lähtee esimerkiksi puuverhouksia Teheraniin ja sähköisiä jäteautoja Tukholmaan.
Kieli ei ole mikään este, vaan ihmiset käyvät sujuvasti töissä molemmin puolin kielirajaa – ovat tehneet niin aina.
Alueiden pudotuspeli kiristyy. Pääkaupunkiseutu vetää väkeä, vaikka teollisia työpaikkoja on hävinnyt eniten juuri siellä. Toiveikkuus imee ihmisiä kalliiseen Helsinkiin.
Tampere vetää, vaikka Microsoftin irtisanomisten turvottama työttömyysaste hipoo kahtakymmentä. Myös Vaasassa ja Seinäjoella työttömyysaste keikkuu 11:n hujakoilla.
Seinäjoki on pystynyt lisäämään erityisesti julkisen sektorin työpaikkoja kaupungissa. Vahvuus on vahva poliittinen osaaminen, jolla Seinäjoki kääntää verovaroin toimivia laitoksia puoleensa.
Kärjistettynä pohjalainen työnjako näkyy menevän niin, että energisten vientiyritysten rannikolla ja reunoilla leivotaan se leipä, jota Seinäjoki kiirehtii ensimmäisenä viipaloimaan, valtiovallan suojeluksessa tietysti.
Suupohjasta on Vaasaan ja Seinäjoelle suunnilleen sama matka. Silti Seinäjoki vetää enemmän pohjalaisia muuttajia kuin Vaasa. Eikä tämä koske vain pohjalaisia. Vaasan merellinen vetovoima ei vain tavoita muita suomalaisia. Yksi syy tähän voi olla kieli, sillä Vaasa näyttäytyy suomalaisille paljon ruotsinkielisempänä kuin se todellisuudessa on.
Kaltaiselleni maalaispojalle, joka on asunut 22 vuotta kaupungissa, Vaasa edustaa ehtaa kaupunkikulttuuria. Ehkä se jopa pelottaa meitä maalaisia.
Kivitaloista näkyy, että ne ovat todistaneet monta vaihetta suomalaista historiaa. Vaasa ei koskaan heittäytynyt rähmälleen 1970-lukulaisen, reaalisosialismista innoitusta saaneen tasakattovimman edessä. Sitä katson ylpeänä.
Jako kahtia menee perinteisesti maalaisten ja kaupunkilaisten välillä. Arkinen totuus näyttää onneksi olevan sävyisämpi. Molempia tarvitaan.
Vaasan kaltaisia kaupunkeja, joissa Suomi kurottaa eteenpäin, tulisi kohdella hellästi. Ruohonjuuritason voimaa tulisi vaalia, kun sellaista esiintyy, ja pohjalaisyhteisöistä sitä onneksi vielä löytyy. Sen takia Etelä-Pohjanmaalla 2000-luvun aikana nähty keskittämisvimma ei saa mennä yhtään pidemmälle. Myös maalla pitää voida asua.
TONI VILJANMAA