Olen valtuutettu Silja Hiironniemen (Hyvinvointialueella tarvitaan viisasta tasapainotusta, I-P, mielipide 18.1.) kanssa samaa mieltä siinä, että pitää voida esittää lukuja mielipiteiden tueksi. Se, ovatko luvut relevantteja tai niistä tehdyt tulkinnat oikeita, on toinen juttu. Eikä kukaan tietenkään omista totuutta.
Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa on tehty laaja selvitys koskien kokonaisulkoistuksia. Siinä katsottiin sopimuksia, palvelujen saatavuutta ja kustannuksia (Esa Jokinen 27.11.2018 ).
Vuoteen 2017 ulottuvassa seurannassa kustannustiedot ovat saatavilla 18 kokonaisulkoistuskunnasta ja kokonaiskuva alkoi olla melko kattava.
Aineiston perusteella ulkoistuskunnat saavuttivat sote-kustannussäästöjä keskimäärin 148 euroa per asukas kolmen vuoden seurannan aikana. Sosiaalipalveluissa kolmen vuoden seurannassa ulkoistuskuntien kustannukset nousivat 15 euroa per asukas verrokkikuntiin nähden. Terveyspalveluissa noin 136 euron keskikustannussäästö verrokkeihin nähden saavutettiin kolmen vuoden seuranta-aikana. Kustannukset eivät näyttäneet kääntyvän kasvuun seuranta-ajan pidentyessä.
Kokonaisulkoistukset on nähty ideologisina ratkaisuina tai enemmän tai vähemmän pakon sanelemina tilanteina pienten kuntien osalta. Ulkoistukset ovat tuoneet jopa säästöjä, mutta ennen kaikkea ennakoitavuutta kustannusten osalta aina muutamaksi vuodeksi eteenpäin.
Mistä säästöt sitten syntyvät? Yksityinen tehokkaampaa kuin julkinen? No ei näköjään sosiaalipalvelujen osalta ( kts. yllä). Kiirevastaanottoaikojen pidentämisellä, kuten valtuutettu Silja Hiironiemi esittää? Rohkenen väittää, että kyse on enemmänkin ”laastarista”.
2000-luvulle tultaessa oli vallalla narratiivi, kuten nykyisin hienosti sanotaan, että Suomessa on liian tiheä sairaalaverkko ja kaikki aluesairaalat tulee lopettaa. Sydämenasiakseen tämän otti ministeriön lääkintöneuvos Keistinen, vai liekö ollut hänen ideansakin.
On totta, että aluesairaalat siinä muodossa olivat aikansa eläneet. Kuitenkin siinä samalla poistettiin yksi hoidollinen porrastus tuomatta mitään tilalle. Tämän tilan ovat kokonaisulkoistuksia tehneet firmat ehkä tiedostamattaan ottaneet.
Kyse on kuitenkin lähempänä perusterveydenhoitoa, kuin raskaasta erikoissairaanhoitoa vaativasta toiminnasta. Toimintaa on usein vanhoissa aluesairaalan tiloissa vain kevyemmällä organisaatiolla. Lisäksi ajatus perusterveydenhuollosta lähipalveluna toteutuu paremmin.
Yksinkertaisesti: potilaat hoidetaan oikeissa paikoissa. Tästä asiasta Hiironiemen esittämät vertailuluvut mielestäni ennen kaikkea kertovat.
Se luku, mihin kuitenkin varsinaisesti tartuin, oli viime vuoden puolella IP:ssa julkaistu mielipidekirjoitus, jossa kauhisteltiin 17,3 %:n lisäystä erikoissairaanhoidon menoihin neljän vuoden aikana. Luku ei sinällään kerro mitään, koska siinä ei huomioida muuta bkt:n kehitystä.
Vuonna 1993 tuli valtionosuusuudistus, jolloin terveydenhuoltoon raha ei tullut enää korvamerkittynä. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin budjetti oli tuolloin noin 750 miljoonaa markkaa, Tästä kunnat maksoivat sitä ennen 200 miljoonaa (suuruusluokkaa) ja loput tulivat valtiolta. Osalle sen ajan kunnanvaltuutetuista lienee sitten tullut yllätyksenä, kuinka ”kallista” erikoissairaanhoito on...
Jos markat muutetaan euroiksi, saadaan noin 125 miljoona euroa. Viimeinen sairaanhoitopiirin budjetti oli 340 miljoonan tasoa.
Aikaa on kulunut 28 vuotta. Tässä vaikuttaa korkoa korolle -ilmiö, jolloin vuosittaiseksi menojen kasvuksi saadaan noin 3,5 %. Yllätyksen koin, kun vertasin bkt:ta samana ajanjaksona: vuonna 1994 bkt oli noin 88 miljardia euroa ja 2022 noin 251 miljardia. Samalla aikavälillä bkt on siis noussut yli 3 %:n vuosivauhtia. Missä siis vika?
Liian pitkään vuosittainen talouskasvu on vaihdellut ainoastaan yhden ja kahden prosentin välillä, kun samaan aikaan terveydenhuollon kustannukset jatkavat omalla luvullaan. Ei siis tarvita montakaan vuotta, kun tilanne on kestämätön.
Erikoissairaanhoidon menokehitykseen on vaikea puuttua puuttumatta silloin hoidon tasoon muuhun (länsi)maailmaan verrattuna. Tarkoitan esimerkiksi syövän hoitoa, jossa lääkekustannusten osuus kokonaisuudesta on tällä hetkellä jo yli 40 %:a. Uusia lääkkeitä tulee koko ajan ja nämä aina luonnollisesti entistä kalliimpia.
Itse voin näin ”kokemusasiantuntijana” kertoa, että kun tasan 35 vuotta sitten valmistuin lääkäriksi, ultraäänitutkimukset olivat vielä aivan lapsen kengissä. Tietokonetomografia juuri saatiin Seinäjoelle.
Turku sai myöhemmin ensimmäisenä magneettilaitteen ja silloinen radiologian professori Kormano oli sitä mieltä, että Suomeen tarvitaan kaksi magneettilaitetta, ja mikä on tilanne tänä päivänä...
Velalla ja leikkauksilla ei terveydenhoitoa pelasteta. Ainoastaan talouskasvun palauttaminen oikeille urille voi sen tehdä.
Harri Rajakorpi
Seinäjoki