Suvilahden koulun lasten kahina aiheutti pienimuotoisen myrskyn, johon Jasmin Granholmin (I-P.ssa 26.3.) kirjoitus viittaa. Asiasta nousi kohu poikaporukan joukkopahoinpitelystä, joka muuttui lopulta kahden pojan yhteenotoksi. Väkivalta isossa tai pienessä muodossa on aina tuomittavaa. Asian vakavuudelta ei voi pestä käsiään ja vähätellä tapahtunutta. Yksittäiseen tapahtumaan tuijottaminen ei tätä kokonaisuutta miksikään muuta. Kiusaamisen kanssa on tehty työtä vuosikausia, mutta mitään ei ole tapahtunut. Aikuiset eivät osaa nähdä mitä tapahtuu tai eivät ymmärrä, mitä tapahtuu. Kuunnellaan mutta ei kuulla, katsotaan mutta ei nähdä. Tästä johtuen kiva-koulut ja vastaavat ovat lopulta yhtä tyhjän kanssa, ne tyydyttävät enemmän aikuisten tunnetta – välitetään ja ollaan puututtu.
Miten sitten välitetään ja puututaan? Ennaltaehkäisy on ykkösasia ja lähtökohta on se, että koulun pitää olla turvallinen tila kaikille. Aikuisten tehtävä on huolehtia siitä, että rauha käydä koulua turvataan oppitunneilla, välitunneilla ja ruokailussa. Tämä edellyttää, että kaikilla kouluilla on riittävät resurssit ja tukipalvelut.
Surullista kyseiseen tapaukseen liittyen on se, että koulun rehtori on huolissaan vain kurinpidollisten toimien mahdollisuuksien puuttumisesta ja keinovalikoimasta ei löydy muuta. Jämäkkä voi olla ja sääntöjen noudattamista vaatia, mutta kurin ja järjestyksen vaatimisella on usein päinvastainen vaikutus. Kuri ja järjestys ei voi tuottaa muuta kuin ristiriitaa, väkivaltaa, eriytymistä ja oletukseen jonkun oikeassa olemiseen. Näinhän arjessa ei ole.
Paras tapa on olla ihan tavallisesti yhteyksissä ja tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, oppia ymmärtämään heidän maailmaansa, luoda luottamuksellista ja rakentavaa ilmapiiriä, tuomalla kouluihin päteviä nuorisotyöntekijöitä, joilla on silmää ymmärtää nuoria heidän arjessaan. Mielekäs tekeminen, harrastukset ja toiminta yleensä antavat aivan uuden näkökulman ymmärtää asioita kurin ja järjestyksen ulkopuolelta.
Koulun jälkeinen aika, jos sitä vietetään koulun tiloissa tai pihapiirissä, on koulun ja vanhempien vastuulla. Suomen mallin mukaista harrastustoimintaa toteutetaan jo jonkin verran Vaasan kouluissa. Harrastustoiminnan lisääminen ja mahdollistaminen onkin yksi ennaltaehkäisevän työn keino vähentää ilki- ja väkivaltaa koulun tiloissa ja pihoilla. Toinen tärkeä ennaltaehkäisevä keino on lisätä nuoriso- tai yhteisötiloja eri alueille ja toisaalta pidentää jo olemassa olevien nuorisotilojen aukioloaikoja. Näistä olemme puhuneet valtuustossa jo toistakymmentä vuotta.
Eri-ikäisten vapaa-ajan tilojen puute on akuutti mm. Suvilahden ja Gerbyn alueilla. Jengejä on ollut kautta aikain ja nuorisotyön keinoin on pystytty rauhoittamaan jengien ylilyöntejä ja vallattomuutta. Vaasan kaupungin nuorisotyön mahdollisuuksia olla lähellä nuoria on heikennetty lopettamalla nuorisotilojen toimintaa eri kaupunginosissa. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan Pirjo Andrejeffin tekemää valtuustoaloitetta, jossa hän esittää Suvilahden nuorisotilojen avaamista uudelleen. Tiloja voisi hyödyntää myös kaikenikäisille alueen asukkaille. Yhteisöllisyyden rakentaminen on parasta ennaltaehkäisyä eri kaupunginosissa.
Harri ja Päivi Moisio (vas.)
kaupunginvaltuutetut
Vaasa