Kolumni

Pil­vi­val­lan­ku­mous ku­tis­taa maail­mam­me

Reilu sata vuotta sitten Wrightin veljesten keksinnön jälkeen maailma pieneni. Vielä vuosisadan alussa matka Los Angelesista New Yorkiin kesti junalla neljä vuorokautta. 1950-luvulla saman matkan taittamiseen lentäen meni vain kuusi tuntia.

1990-luvulla maailma kutistui jälleen, kun ihmiset menivät nettiin. Internet yhdisti henkilökohtaiset tietokoneet ja sen ruutua tuijottavat ihmiset keskenään. Sähköpostin käyttö yleistyi ja ihmiset alkoivat etsiä tietoa hakukoneiden välityksellä. 2000-luvulla tietokoneen ja puhelimen roolit sekoittuivat. Puhelimella saattoi työstää samoja asioita kuin tietokoneella. Älypuhelimet tulivat jäädäkseen.

2010-luvulla tieto meni pilveen. Työnteosta tuli mobiilia, mikä mahdollisti töiden tekemisen mistä päin maailmaa ja mihin kellon aikaan tahansa. Se myös demokratisoi informaation hyödyntämisen ja resurssien käyttämisen kenelle tahansa. Miljoonat yksilöt ja pienet tiimit ympäri maailman ovat alkaneet toimia uuden aikakauden yrittäjinä markkinoimalla, myymällä ja palvelemalla asiakkaitaan globaalisti, mikä aiemmin on ollut lähes mahdotonta. Tiedon pilveen meno kutisti maailman pienemmäksi kuin koskaan aikaisemmin.

Vaikka monet suuryhtiöt yrittävätkin jarruttaa pilvivallankumousta, on jättikorporaatioiden innovaatioetumatka auttamatta ajettu umpeen. Yritykset eivät enää tarvitse omaa surisevaa rautaa, vaan kapasiteettia voidaan ostaa kysynnän mukaan. Ylistarolainen yrittäjä voi halutessaan pyörittää globaalia verkkokauppaa ja skaalata kapasiteettia tarpeen mukaan. Resursseihin vaadittu pääoma ei siis enää muodosta kilpailuetua, vaan tänään kilpailuedun määrittää ylivertainen arvontuottomalli asiakkaalle. Yleensä pienet ovat tässä ketterämpiä kuin isot.

On rohkaisevaa, että pilvipalveluiden hyödyntämisen etulinjassa yhdysvaltalaisten ja brittiläisten firmojen vanavedessä tulevat pohjoismaalaiset yritykset. Rohkaisevaa se on siksi, että tulevaisuudessa on aina vain vähemmän mahdollisuuksia menestyä liiketoiminnassa perinteisin keinoin, mutta runsaasti enemmän mahdollisuuksia menestyä liiketoiminnassa uusin keinoin.

Jarl Matti Anttila

Jakamo, CMO & Co-founder