Kirjoitan tätä kolumnia lievän hurmoksen tilassa. Samalla sivuan kirjoittajakollegoiden osa-aluetta, urheilua.
20.4.2023 saimme kokea Vaasassa harvinaista herkkua: Suomen miesten lätkä-MM-joukkue pelasi harjoitteluottelun Tanskaa vastaan. Tunnelma oli maalien myötä korkealla, eikä vähiten Marko Anttilan pituuden vuoksi. Tutun turvallisesti Sundom Stå -päädyn rytmitaputukset herättivät lähes koko yleisön mukaan kannustukseen.
Ensimmäinen erä päättyi Suomen johtooon 3–0. Toisen erän alkaessa Tanska tuli uhmakkaammin maalille. Liekö väliajalla ollut tarjoiluna smørrebrødia, pølsea ja ølia, jotta luistelu sujuisi paremmin.
Jäähallin B2-katsomossa oli joukko noin 10–12 -vuotiaita Sportin jääkiekkonuoria, jotka alkoivat nostattaa tunnelmaa aalloilla ja huudoilla. Aallot jatkuivat vähitellen tyssäten C-katsomoihin. Tästä nuoret eivät lannistuneet, vaan nostivat ääntä.
Eteen joukkuetta johtamaan menivät Pihlajamaa, Tukkula ja kolmas poika: ”Tästä lähtee 3–2–1”. Olisiko ollut 6. tai 7. kerta, kun kaikki heräsivät aaltoon. Ja mikä riemu pojille syntyi, kun aalto jatkui useita kierroksia.
Tämä onnistumisen riemu ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Yritys palkittiin, kun illan juontaja tuli haastattelemaan poikia, ja pojat lähettivät liikkeelle illan viimeiset aallot.
Näiden nuorten vanhemmat saavat olla ylpeitä, sillä jääkiekossa opittu ”kaikki mukaan” -henki tarttui jokaiseen. Pojat ovat oppineet hurmoksen lähettiläinä olon, ja se, jos mikä on todellista Leijonahenkeä!