Suomella on yksi iso ongelma, joka on talous. Suomen talous ei ole kasvanut kuuteentoista vuoteen. Samanaikaisesti julkiset menot ovat kasvaneet voimakkaasti. Olemme pitäneet velalla yllä keinotekoisen korkeaa elintasoa ja hyvinvointivaltiota. Olemme velkaantuneet vuosia, ja julkista velkaa on kertynyt kestämättömän paljon. Alijäämä johtuu pysyvistä ylimitoitetuista rakenteista. Vaalikaudella, leikkauksista huolimatta, valtion velan ennustetaan kasvavan vielä 50–60 miljardilla eurolla.
Hälyttäviä merkkejä on monia. Suomessa on jäykät työmarkkinat ja ylivoimaisesti eniten lakkoja Pohjoismaista. Lakot voivat surutta sulkea tehtaat ja vientisatamat. Suomi on liian kalliiden kustannusten, ankaran verotuksen ja tiukan sääntelyn maa. Yritysten kilpailukyky heikkenee ja tilauskanta alenee, kauppatase on alijäämäinen. Suomi ei pärjää kilpailussa muiden maiden kanssa, isommat yritykset investoivat mieluummin ulkomaille. Pienet yritykset eivät uskalla investoida.
Julkisten työpaikkojen määrä kasvaa, kun samalla yksityiset työpaikat vähenevät. Sosiaaliturvan valinta on monille pienipalkkaista työtä houkuttelevampi vaihtoehto. Yksityisen sektorin työpaikat lisäävät verotuloja ja vähentävät sosiaaliturvan kustannuksia. Vastaavasti julkiset työpaikat rasittavat julkista rahoitusta ja aiheuttavat kasvavan budjettivajeen. Kaikki toiminnat ovat alisteisia taloudelle, ja jos talous sakkaa, ovat yhteiskunnan muut sektorit merkityksettömiä.
Tehokkain tapa korjata julkista taloutta on parantaa yritysten kilpailukykyä, alentaa yrittämisen kustannuksia, vähentää sääntelyä ja luoda kannustava verojärjestelmä. Yritysten investoinnit, kasvavat kassavirrat ja lisääntyvät työpaikat synnyttävät kipeästi kaivattua kasvua ja verotuloja sekä pienentävät sosiaaliturvan kustannuksia. Verojärjestelmä on niin tehokas, että lopulta yritysten kassavirroista valtaosa kertyy verotuksen ja muiden transaktioiden kautta verottajalle julkisen talouden tarpeisiin.
Talouden korjaaminen edellyttää julkisten menojen karsimista sekä paremmin kannattavaa yritystoimintaa. Poliittisen rohkeuden ja ymmärryksen puute sekä ay-liikkeen vastustus näyttävät estävän välttämättömät talouden korjaustoimet.
Tiedotusvälineet ja poliitikot keskittyvät kuitenkin pieniin ongelmiin. On hoitajapula, psykologeja on liian vähän, joku menettää sosiaaliturvastaan satasia, kuka kaipaa lisää terapiaa. Kaikkea pitäisi parantaa. Tarpeita ja puutteita tuodaan kilvan esiin, on edunvalvontaa, rahaa jaetaan. Kukaan ei piittaa kustannuksista. Asiantuntijoiden viisaus on kapea-alaista ja ohittaa täysin taloudellisen kokonaisvaikuttavuuden. ”Kun sosiaaliturvaa saa enemmän, on kivaa, jos saa vähemmän, ei ole kivaa. Niinpä asiantuntijan mielestä etuja ei saa leikata, niitä pitää lisätä”.
Ilmiön nimi on pehmoliberalismi. Taloutta ymmärtämätön päättäjä ja häntä tukeva kapea-alainen asiantuntija ovat huono yhdistelmä. Rahaa on jaettu taloudesta piittaamatta. Yritysten ja työnantajien taakkaa on lisätty surutta. Verotusta on kiristetty yli kipurajan. Seurauksena on ylivelkaantunut ja taantuva kansantalous.
Suomesta on tullut Euroopan sairas mies.
Juhani Viitala
Kauhava