Koulujen alkaessa moni vanhempi tai isovanhempi kokee tarpeelliseksi ostaa koulunsa aloittavalle repun lisäksi myös kännykän. Useimmat vanhemmat ovat vielä töissä lasten koulun päättyessä ja perusteluna on turvallisuus ja yhteydenottomahdollisuus.
Saman mahdollistaa myös ns. rannepuhelin. Sillä ei pääse nettiin, siinä voi rajoittaa puhelinnumerot, joihin voi soittaa ja joista voi tulla puheluita sekä useimmissa näkee myös paikan, jossa puhelin eli lapsi on.
Olen toiminut viime vuosina koululääkärinä ja omakohtaisesti nähnyt älykännyköiden käytön erityisesti internetin/somen haitalliset vaikutukset lapsissa. Ne vaikuttavat haitallisesti keskittymiseen, tarkkaavaisuuteen, isompien lasten mielialaan, ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen ja siten oppimiseen.
Pahimmillaan on tehty diagnoosi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä, ADHD:stä, vain liiallisen älykännykän/somen käytön johdosta.
Perheissä on hyvin erilaisia käytäntöjä. Joissakin lapsilla ei ole puhelinta lainkaan tai käyttöaika rajoitettu tunnista viikossa, useampaan tuntiin päivässä. Joillakin käyttöaika on rajoittamaton.
Hämmästyttävää on ollut huomata tapaamistilanteessa, kun keskustellaan ruutuajasta, että niiden perheiden lapset, joissa on tiukimmat rajat ruutuajalle, ovat rauhallisia ja kaikkein tyytyväisimpiä. Kun taas ne lapset, joilla on useamman tunnin päivittäinen ruutuaika, alkavat jo tapaamistilanteessa kiukutella rajoituksista ja vaativat sen lisäämistä olettaen vanhempien myöntyvän välttääkseen riitelyä lääkärin läsnä ollessa.
Älykännyköiden ja somen käytön haitallisista vaikutuksista on runsaasti tutkimustietoa. Jo kahden tunnin päivittäinen käyttö vaikuttaa haitallisesti keskittymiseen ja tarkkaavuuteen aiheuttaen levottomuutta. Kolmen, neljän tunnin päivittäinen käyttö vaikuttaa haitallisesti aivojen kehitykseen.
Riippuvuus tulee nopeasti ja se on vahvaa erityisesti nopeatempoisten somepäivitysten kautta. Amerikkalaisten tutkimusten mukaan älykännyköitä ei pitäisi olla alaluokkalaisilla lainkaan.
Mitä sitten tilalle? Ulkona liikkuminen ja leikkiminen pienemmille, suuremmille harrastuksia.
Kun lapset ovat ulkona ilman puhelinta, he keksivät tekemistä alun kiukuttelemisen jälkeen.
Ja lisätään perheen yhteistä aikaa ja tekemistä, kun vanhemmat eivät ole töissä. Silloin voi pelata lauta- ja korttipelejä. Ne kehittävät vuorovaikutusta. Voimakkaita mielenilmaisuja hävitessä tai voittaessa voi ilmaista turvallisessa ilmapiirissä, samalla oppii näkemään toisten hyväksymät reaktiot niihin ja saa lohdutusta hävitessä.
Vanhemmat tarvitsevat tukea vanhemmuustaitoihin, yhdessä sovittujen rajoitusten asettaminen on vaikeinta. Kasvun kehityksen kulmakiviä ovat edelleen; selkeät rajat, rakkauden osoitus ja hyvästä palkitseminen. On myös osoitettu, että luokan vanhempien yhdessä tekemät päätökset rajoituksista on helpompi toteuttaa. Uudet suunnitelmat puhelinvapaista koulupäivistä ovat myös kannatettavia. Raimo Rintala lääkintöneuvos koululääkäri Seinäjoki