Siinä me istuimme, minä, viisilapsisen perheen äiti ja tulkki. Nainen kertoi tarinaansa välillä hymyillen ja välillä alas maahan arasti katsoen. Tunsin lievää häpeää omasta hyväosaisuudestani. Minun ei ole tarvinnut lähteä pakosalle omasta rakkaasta kotimaastani ja kodistani. Saati olla erossa puolisostani, lapsistani ja ensimmäisestä lapsenlapsestani.
Voisin tässä pitkästikin luetella asioita, jotka ovat hyvin. Ja kuitenkin välillä ”vanha Aatami” nostaa päätään ja kannustaa minua valittamaan pienistä ja turhista, lähes olemattomista asioista tai vastoinkäymisistä. Huomasin tuon lyhyen kohtaamisen jälkeen olevani kiitollinen, että kaikki on elämässäni verrattain hyvin.
Elämä on täynnä tilannekuvia, nopeasti vaihtuvine teemoineen ja tapahtumineen. Vielä reilu vuosi, kaksi sitten en olisi uskonut törmääväni alussa kuvaamaani tilanteeseen.
Istun tässä keskustelemassa perheen äidin kanssa, joka on joutunut lähtemään sotaa pakoon pienten lastensa kanssa. Ja tämä kaikki tapahtuu Euroopassa! Olinko ollut uskossani sinisilmäinen vai vain vahvaan toivoon ripustautunut? Itseni tuntien, ehkä enemmän jälkimmäinen vaihtoehto on omaa uskoani paremmin kuvaava. Aina on toivoa – aina voi toivoa!
Toivo ja sen merkitys on ajattelussani saanut menneen vuoden aikana aivan uusia merkityksiä ja sisältöjä. Seurakuntana olemme toivon kannattelijoina keskeisellä paikalla. Olen iloinnut työalamme ja koko seurakunnan puolesta siitä, että olemme voineet luoda ja ylläpitää toivoa ihmisiä kohdatessamme. Tämän rinnalla kaikki muu on välillä tuntunut vähemmän tärkeältä. Ylläpitämämme toivo on näkynyt konkreettisina tekoina erityisesti seurakuntamme myöntämissä elintarviketuissa Ruokapankin kautta.
Viisilapsisen perheen äiti antoi kohtaamisen lopuksi muistoksi ukrainalaisen kolikon minulle ja tulkille. Tuo kolikko jää itselleni lämpimäksi ja puhuttelevaksi muistoksi siitä, että samanlaiset asiat meitä ihmisinä yhdistävät; sinä, minä, vanhemmuus, lapset, koti, asunto, toimeentulo, toivo, huominen jne.
Toivoakseni elämässä on aina lopulta enemmän niitä asioita, jotka meitä yhdistävät kuin erottavat. Toivottavasti tämä näkemys voisi voittaa erityisesti siellä, missä tälläkin hetkellä soditaan.
Otto Savolainen
Diakoniajohtaja
Seinäjoen alueseurakunta