Ylihuomenna on syytä juhlaan. Ainakin meillä, jotka elämme vuoden kiertoa auringon voimalla. Vaikka Kittilässä kaamos alkaa vasta tänään, Nurmossa, jossa meikäläisen tupa sijaitsee, päivien lyheneminen illan puolelta päättyy jo perjantaina, siis ylihuomenna. Suoranaisesta valon juhlasta ei tietenkään voi vielä puhua, sillä kolmen päivän ajan aurinko laskee samalla kellonlyömällä, eli 14:49, mutta jo tulevana maanantaina päivä on jälleen illasta yhtä pitkä, kuin tänään keskiviikkona ja seuraavana päivänä jo minuutin pidempi. Se ei ole vielä suuri askel, mutta se on suuri lupaus. Suuri lupaus siitä, että aurinko alkaa viihtyä läntisellä taivaalla joka ilta pidempään ja pidempään. Lupaus siitä, että pimeä väistyy valon tieltä.
Jos illasta päivä jo ensi viikolla piteneekin, aamut jatkavat vielä pimenemistään aina joulun jälkeiseen keskiviikkoon, eli 28.12 saakka. Mutta kunhan päästään tulevan vuoden ensimmäiseen päivään, aamu lähtee kirkastumaan kahden minuutin päivävauhdilla ja jo tammikuun toisella viikolla valo lisääntyy joka toinen päivä kolmella minuutilla. Voi sitä iloa ja riemua! Muistan lapsuudesta, kuinka naapurissa asuvalla opettajalla oli nyrkkisääntö, että hiihtoloman jälkeen pääsee kulkemaan aamukahdeksaksi kouluun päivänvalolla.
Talvipäivän seisaus, vuoden lyhin, ja aika usein pimein päivä, on tänä vuonna 21.12. Tarkka kellonaika valonmäärän kulminaatiopisteelle on 10:44. Niin kuin tiedämme, talvipäivän seisauksen aikana aurinko paistaa kohtisuoraan Kauriin kääntöpiirillä. Suomen näkövinkkelistä se tarkoittaa eteläisen Afrikan Botswanaa. Kun seinälläni olevaa maailmankarttaa tiirailen, suurin piirtein Nurmon pituusasteella, Kauriin kääntöpiirillä, näyttäisi olevan Kalaharin autiomaa. Yksioikoisesti voisi ajatella, että silloin kun meillä on täällä pimeääkin pimeämpää, Kalaharissa aurinko porottaa silmiä häikäisevän kirkkaasti.
Tiedän, että en ole ainut, joka tutkii netin kautta mainiota Moision aurinkokalenteria. Tuttavapiiristäni ja työkavereistani löytyy useampia auringon lapsia. Meitä, jotka tunnemme kuihtuvamme kaamoksen keskelle ja kaipaamme sitä voimaa antavaa valopalloa taivaalle sädehtimään. Meitä, jotka ihmettelemme, mitä ideaa on juhlia juhannusta, koska silloin kesä kääntyy kohti syksyä ja valon määrä alkaa taas vähetä. Onneksi joulu tuhansine valoineen ja kynttilöineen karkottaa pimeän hetkeksi pois.
Katja Aninko-Laukkola
toimittaja