Kuusi pysyi kuin ihmeen kaupalla pystyssä, vaikka kaksi juoksuaikaansa vietävää ystävystä sitä kovasti tutisuttivat.
Tähtisädetikut eivät tänä vuonna onnistuneet jostain syystä tuhoamaan anopin joululiinaa.
Laatikot ja kinkku olivat kuin olivatkin lämpimiä – ja tällä kertaa yhtä aikaa upean alkukala-asetelman jälkeen.
Piparitaloksi ei riittänyt perinteinen pieni mökki ranskanpastillikattoineen, tomusokerikuusineen ja sokeriliemipolkuineen, vaan sen piti olla linna koko henkilökuntineen. Mukana täytyi tietenkin olla myös Puff -lohikäärmeen tultasyöksevine kitoineen.
Mutta mitä et tekisi lastesi onnistuneen joulukokemuksen puolesta, kun he vielä käyttäytyvät upeasti? Mikäli lukuun ei oteta seimikuvaelmasta karannutta kaksikkoa, jotka keskisuomalaisen kirkon käytävillä veisasivat omia joulusävelmiään antaumuksella papin pitäessä saarnaansa.
Rauhan sanoma ei ihan minua tavoittanut, mutta ruuhkavuosiaan kun ei pääse pakoon edes joulukirkossa.
Sitä älkää kuitenkaan koskaan tehkö, että pelotatte lapsia joulupukilla.
Se hetki aattoiltana, kun lapsi kiljuu kauhuaan vessassa tahtoen kuolla, koska pelkää joulupukin tulevan. Nostaa sisimmässä esiin kysymys sille ystävälliselle henkilölle ruuhkaisen supermarketkaupan kassalla, joka hiki otsalla jaksoi kertoilla joulupukista. Miksi sen teit? Meillä oli jo kirjoitettu joulupukille: ”Ei tarvitse tulla meille, kiitos.” Kaikki eivät siitä perinteestä välitä.
Loppuvuosi on juhlien aikaa. Kun joulu on mennyt, on edessä uusi vuosi kuplajuoman virratessa tinoja valaen ja raketteja ampuen.
Tämän Kiinasta alkuperin tulleen tavan tarkoitus on ollut pahojen henkien karkotus.
Mutta kuka sen tietää, saati muistaa tuikatessaan liekkiä sytytyslankaan ja posauttaessaan silmänsä tai tovereiden silmät, korvat tai muut ulokkeet? Ohjeet ovat jääneet lukematta tai niistä ei välitetä eikä ampumisaikarajoitustakaan kunnioiteta. Diapam-johdannaisia syövä sydänkohtauksen partaalla oleva, virtsaansa pidättävä koira vessan hämärässä loputonta iltaa ja yötä viettämässä ei ole kenenkään uuden vuoden toive.
Ja sitten ne tinat, joita valetaan ämpärit sihisten; möykkyjen varjoista sitten tutkitaan ja tulkitaan, että tuleeko sitä rahaa ja mitenkä paljon. Enää nuokaan hevosenkengät eivät ole tinaa, vaan suurelta osalta lyijyä, joka on koko luomakunnalle haitallinen raskasmetalli.
Vaarallista rahanmenoa on uusi vuosi, josta jäljelle jää myrkyllisiä hylsyjä, jotka päätyvät eläinten tai lasten suihin tai ainakin ne jäävät vielä tulevienkin polvien ympäristön saasteiksi.
Uutta vuotta voidaan ennustaa vaikka nostelemalla kahvikuppeja ja lukea niiden alle kirjoitettuja ennustuksia tulevalle vuodelle tai arvuutella tulevaa nokipannukahvin poroista, hyvässä seurassa.
Uskomuksia ja ennustustapoja on lukuisia, edullisempia ja ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja löytyy kyllä – ja varmasti yhtä luotettavia. Kaikille kun nämä joulupukit ja muut vanhat paukut eivät sovi.
Liisu Aurasmaa
Kirjoittaja on Seinäjoen kaupungin- teatterin näyttelijä.