Taannoin, siviilipalvelusmies Henri Heinonen oli huolestunut reservi- ja rintamakarkureihin kohdistuneista vihapuheista. Tuolloinen puolustusministeri Jussi Niinistö otti kantaa reservikarkureiden kasvavaan määrään 220. maanpuolustuskurssin avajaispuheessaan: ”Reservikarkurit nakertavat järjestelmämme uskottavuutta”.
Hän totesi myös siviilipalveluksen suorittamisen olevan tarkoitetun asepalveluksen lailliseksi vaihtoehdoksi niille asevelvollisille, jotka vakaumuksensa takia eivät ole valmiita suorittamaan asepalvelusta. Reservikarkureista Niinistö totesi: ”Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että sadat reserviläiset olisivat varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen kokeneet sellaisen eettisen herätyksen, että aseellinen palvelus yhtäkkiä olisi vastoin heidän vakaumustaan.”
Henkilökohtaisena mielipiteenä Niinistön näkemyksen voi ymmärtää, mutta puolustusministerin virallisen puheen ilmauksena se on ristiriidassa lain suoman vakaumuksellisen vaihtoehdon toteutumisen kanssa.
Edesmennyt isäni oli jatkosodassa. Rintamalla hän oli kokenut sodan kauhut; ”kuinka moni suomalainen mies pakeni henkensä hädässä, otettiin kiinni ja heidän rukouksistaan välittämättä, ammuttiin omien toimesta, varoitukseksi muille”. Se jätti häneen syvän epäluottamuksen upseeristoa kohtaan.
Heinonen mainitsikin, että ”rintamakarkuruus on luonnollinen reaktio täysin luonnottomaan tilanteeseen eli sodankäyntiin.” Mielestäni pelkureita eivät ole he, jotka pystyvät kieltäytymään väkivallan käytöstä, niin sodan kuin rauhan aikana. Asiat eivät ole näissäkään asioissa mustavalkoisia.
Ehdottomien näkemysten kyseenalaistaminen lienee yksi vaihtoehto edetä rakentavasti inhimillisessä vuorovaikutuksessa. Pelot vaikuttavat suuresti siihen, onko ihminen valmis päästämään irti aiemmin sisäistetyistä näkemyksistään ja hyväksymään toisenlaisia näkemyksiä.
Yhtenä luotettavimmista instituutioista on mainittu Puolustusvoimat. Niiden tehtävä on puolustaa yhteistä hyvää ilman oman edun tavoittelua. Onko näin?
Miinakieltoa ajoi erityisesti mm. presidentti Tarja Halonen Puolustusvoimain ylipäällikkönä. Sotilaat olivat jyrkästi vastaan.
Entinen Puolustusvoimain komentaja, kenraali Lauri Sutela arvosteli miinahanketta todeten elämänkertakirjassaan: ”Ne, jotka ajavat miinojen käytöstä luopumista, ovat silottamassa tietä viholliselle. Minun kielenkäytössäni sitä kutsutaan maanpetturuudeksi .”
Kysynkin, voidaanko presidentti Tarja Halosta pitää maanpetturina, kun hän kannatti jalkaväkimiinoista luopumista? Voidaanko Puolustusvoimia pitää instituutiona luotettavana, koska Puolustusvoimain komentajan ja ylipäällikön näkemykset erosivat vahvasti toisistaan? Oliko kyse henkilökohtaisen edun vai Suomen edun tavoittelemisesta?
Sittemmin Suomi irtisanoi Ottawan jalkaväkimiinasopimuksen 10. heinäkuuta 2025.
Isäni ei tarttunut aseeseen sodan jälkeen. Hän kertoi vannoneensa sotilasvalan ja antaneensa avioliittolupauksen rakastetulleen, äidilleni. Molemmat lupaukset hän piti loppuunsa saakka.