Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas, vihreiden tukema Pekka Haavisto toisi presidentin rooliin uutta ennen kaikkea arvojohtajuuteen liittyvissä kysymyksissä. Jos hän kirii vaalien toisen kierroksen voittoon, ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei yllätyksiä olisi tiedossa, mutta monessa muussa suhteessa hän olisi uudenlainen presidentti: vihreä, taustaltaan ympäristöaktivisti Koijärvi-liikkeestä, rauhanvälitystehtävissä erityisesti globaaliin etelään verkottunut, seksuaalivähemmistöön kuuluva.
– Hänen taustansa on hyvin erilainen kuin nykyisellä presidentillä Sauli Niinistöllä tai muilla ehdokkailla, sanoo politiikan tutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta.
Pelkillä punavihreillä äänillä ei nyky-Suomessa presidentiksi päästä, joten Haavisto on kampanjassaan tavoitellut myös oikeistokonservatiivisia äänestäjiä. Hän ei ole millään tavoin pyrkinyt esiintymään radikaalina tai "vaihtoehtoisena" ehdokkaana ja on esimerkiksi antanut hyvin keskilinjahakuisia vastauksia vaalikoneissa.
Valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopistosta uskoo, että Haavisto on esimerkiksi talouspolitiikkaa koskevissa kysymyksissä vastannut taktisesti niin, että hän tavoittaa mahdollisimman laajan äänestäjäkunnan.
– Hän on oikeasti ideologisesti enemmän vasemmalla kuin mitä hän on vaalikoneisiin vastannut, Ruostetsaari arvioi.
Vuorelma taas uskoo, että Haavisto aivan aidosti ajattelee olevansa rajat ylittävä keskilinjan ehdokas.
– On kiinnostava, miten lähdetään vastakkainasettelun rakentamiseen nyt kakkoskierroksella.
– Samaan aikaan meillä on kysyntää poliitikolle, joka näyttäytyy vakautta edistävänä ja harkitsevana.
Loppusuoran vaikea temppu
Riiuureissut punavihreän äänestäjäkunnan ulkopuolelle eivät näytä aivan onnistuneen, mikä tuli ilmi myös ennen vaaleja tehdyissä kannatusmittauksissa. Oliko niin, että Haaviston leirissä ei osattu odottaa kokoomuksen Alexander Stubbin tapaista kovaa ehdokasnimeä, Vuorelma pohtii.
Haaviston olisi pystyttävä nyt kakkoskierroksella osoittamaan, että hän on parempi edustamaan myös oikeistokonservatiivisesti ajattelevia.
– Sellainen temppu on hyvin vaikea tehdä.
Tasapainoilun vaikeutta eri äänestäjäryhmien välillä kuvaavat myös reaktiot Haaviston taannoiseen kommenttiin siitä, että hän "ei ole yhtään punainen".
– Haaviston kampanjassa ei ehkä osattu ennakoida, kuinka iso provokaatio se oli punavihreitä äänestäjiä kohtaan, Vuorelma sanoo.
Vaalikampanjassaan Haavisto on ollut toistaiseksi maltillinen eikä ole vaalikeskusteluissa ollut järin energinen tai muita haastava. Presidentinvaalien konkarin olisi Ruostetsaaren mukaan nyt näytettävä, että hän tavoittelee presidentin tehtävää tosissaan. Toisella kierroksella on pysyttävä sekä erottautumaan että löytämään uusia kannattajia.
Ainakin yksi selvä ero Stubbiin on jo tiedossa. Haavisto on täysin eri mieltä siitä, tuleeko Suomen sallia ydinaseiden kuljetus Suomen kautta. Stubb on ollut täysin valmis sallimaan kuljetukset.
Kokemusta ja näyttöjä
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Haaviston nousu presidentiksi tietäisi luontevaa jatkumoa Suomen nykyiselle linjalle. Haavistolla on osaamisestaan erittäin monipuolista ja myös tuoretta näyttöä sekä valmiit laajat kansainväliset verkostot.
Haavisto oli muun muassa keskeinen neuvottelija Suomen hakiessa puolustusliitto Naton jäseneksi, ja Nato-jäsenyyden on arvioitu vain korostavan presidentin roolia ulkopolitiikan johdossa.
Pitkällä ministeritaustallaan ja entisenä puoluejohtajana Haavisto tuntee kotimaisenkin poliittisen päätöksenteon kiemurat. Presidentin on pystyttävä hyvään yhteistoimintaan hallituksen kanssa, kun ulkopolitiikkaa linjataan tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksissa. Vaikka muodollisesti on hallituksen vastuulla pitää eduskunta informoituna, on nykyinen presidentti myös säännöllisesti tavannut esimerkiksi eduskunnan ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntia.
Haavisto sanoi aiemmin STT:n presidenttiehdokashaastattelussa pitävänsä hyvänä sitä, että pääministeri tai joku muu hallituksesta olisi läsnä, kun Suomeen saapuu tärkeitä ulkomaisia vieraita tapaamaan presidenttiä. Tämä varmistaisi Haaviston mukaan eduskunnan tiedonsaannin ja hallituksen parlamentaarisen vastuun myös ulkopolitiikan osalta.
– Minusta on tärkeää, että on joku kuuleva korva hallituksessa, joka voi sitten esimerkiksi vastata ulkoasiainvaliokunnan tai puolustusvaliokunnan kysymyksiin, hän perusteli haastattelussa.
Mieluinen leipälaji
Tutkijoiden silmin Haavistolla ei näytä olevan halukkuutta muuttaa presidentin valtaoikeuksia tai presidentti-instituutiota.
Ruostetsaaren mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Haavisto on niin itselleen mieluisten asioiden parissa, että tällä tuskin olisi presidenttinä tarvetta oma-aloitteisesti puuttua sisäpolitiikkaan ja koetella perustuslaissa presidentille määriteltyjen valtaoikeuksien rajoja.
Tämä näkyi myös viime hallituskaudella, jolloin Haavisto oli ulkoministerinä.
– Hän asettui siinä tehtävässä puoluepoliittisten ja sisäpoliittisten vääntöjen ulkopuolelle. Hän ei ollut vihreiden edustajana mukana hallituksen sisäisissä väännöissä tai hallituksen ja opposition välisissä kiistoissa.
Ilmasto- ja ympäristökysymykset tosin voivat olla aihe, josta Haavisto mieluusti puhuisi, mutta Ruostetsaari arvioi, että tässäkin painottuisivat ensi sijassa kansainväliset näkökulmat.
Al-Hol pysyy riesana
Haaviston vahvuutena on myös myönteinen ja puhtoinen imago – hän ei näyttäydy pelin poliitikkona ja taktikkona.
Mutta on Haavistolla rasitteensakin. Sekä Ruostetsaari että Vuorelma nostavat esiin ulkoministeriön virkamiehen kyykyttämisen, kun Syyrian al-Holin leirillä olleita suomalaisia lapsia ja heidän äitejään kotiutettiin Suomeen.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi vuonna 2020, että tuolloin ulkoministerinä toiminut Haavisto toimi lainvastaisesti, kun hän yritti siirtää kritiikkiä esittäneen konsulipäällikön toisiin tehtäviin. Valiokunnan mukaan Haaviston toiminta oli moitittavaa, mutta edellytyksiä ministerisyytteen nostamiselle ei ollut.
Vuorelma pitää selvänä, että tästä syystä Haaviston toimintaa esihenkilönä seurattaisiin tarkkaan myös presidenttinä.
Ruostetsaari tosin huomauttaa, että tapausta voi tulkita myös Haavistolle eduksi.
– Tietyllä tavalla Haavisto osoitti päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta tärkeänä pitämässään asiassa eli lasten pelastamisessa. Jos tarve ja asia vaatii, hänessä on myös kovuutta toimia.
Venäjä-politiikassa Haavisto oli aiemmin idealistinen, jopa sinisilmäinen, kun hän muun muassa halusi höllentää venäläisten viisumivaatimuksia ja karsia Suomen puolustusmäärärahoja.
– Mutta niinpä oli moni muukin poliitikko, Ruostetsaari sanoo.
Vaalikampanjan aikana Haavisto on joutunut selittelemään myös esimerkiksi aiempaa kielteistä kantaansa ydinvoimaan.
Vaikka kaikki kritiikin kohteeksi nousseet linjaukset eivät edes koske presidentin toimivaltaan kuuluvia asioita, Vuorelman mukaan silloinkin voi hyvin kysyä, mikä on ehdokkaan kyky ennakoida tulevaa.
Kynnyskysymys tai valtti
Haaviston vastauksissa vaalikoneiden arvokysymyksiin ei ole Ruostetsaaren mukaan ollut merkkejä taktikoinnista, vaan tämä on vahvasti arvoliberaali.
Haaviston olisikin presidenttinä luontevaa puhua muun muassa rauhanvälittämisestä, yhdenvertaisuudesta ja vähemmistöjen oikeuksista.
Ruostetsaari arvioi, että Haaviston parisuhde miehen kanssa voi olla joillekin äänestäjille kynnyskysymys.
– Mutta hän on jo kolmatta kertaa ehdolla, joten tämä ei ole kenellekään uusia asia, ja hän pääsi myös vuonna 2012 toiselle kierrokselle.
Vuorelma näkee merkkejä, että seksuaalinen suuntautuminen on äänestäjille yllättävän suuri kysymys. Aika iso osa suomalaisista miettii, miten suhtautuisi vähemmistöön kuuluvaan presidenttiin.
Asia voisi tutkijan mukaan parhaimmillaan kääntyä myös Haaviston valtiksi koko kansan presidenttinä.
– Hän voisi olla uskottavasti paitsi enemmistöön myös vähemmistöihin kuuluvien presidentti.