Mikähän minussa on vikana, kun olen huolestuneempi katupartioista kuin maahamme tulleista turvapaikanhakijoista?
Pimeällä kadulla vastaan tuleva kotimainen tuote leijonamerkki rinnassaan aiheuttaa ihan varmasti yhtä paljon, ellei enemmänkin, jännitystä kuin ulkomaalaisen miehen kohtaaminen.
Enkö ymmärrä kaduilla piileviä vaaroja? Onko monikulttuurinen ystäväpiirini saanut minut kuvittelemaan, että kaikki muualta tulleet ovat hyväntahtoisia?
Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on: ”ymmärrän”. Pelkooni ei vain ole koskaan liittynyt eritelty ajatus ulkomaalaisista tai suomalaisista, vaan pelkästään pahantahtoisista ihmisistä.
Vastaus toiseen kysymykseen on: ”ehkä”. En kovin hyvin osaa erotella ihmisiä kotimaansa perusteella. En näe, että paikalliset ja maahanmuuttotaustaiset eri uskontokuntia edustavat ystäväni eroaisivat juurikaan toisistaan. Olen monen mielestä naiivi, mutta en kyllä osaa pelätä kaikkia suomalaisia miehiäkään, vaikka tiedän sellaisia, jotka ovat olleet valmiita tekemään pahaa minulle tai jollekin läheiselleni.
Ilkassa julkaistun artikkelin (17.1.2016) mukaan ulkomaalaisten osuus raiskauksista on kasvanut. Saman uutisen mukaan kuitenkin vain alle prosentti ulkomaalaistaustaisista syylistyy raiskauksiin. Väkivalta on tuomittavaa aina. Se, että tekijä on ulkomaalaistaustainen, ei tarkoita sitä, että asiaa pitäisi vähätellä.
Ihan samalla lailla kuin sitä ei pidä vähätellä, jos tekijä on suomalainen tai uhrille tuttu. Naisiin kohdistuva väkivalta 2005 -tutkimuksen perusteella seksuaaliseen kanssakäymiseen pakotettiin vuoden sisällä 0,8 prosenttia kaikista 18-74 vuotiaista naisista. Väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaa vuodessa 15 000:ta naista. Kuka näihin syylistyy?
Euroopan Unionin perusoikeusviraston tutkimus (2014) kertoo vastauksen. Kolmannes kaikista suomalaisista naisista on joutunut nykyisen tai entisen kumppanin fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Arvion mukaan kuitenkin vain alle 10 prosenttia vakavammasta perheväkivallasta tulee poliisin tietoon. Se tarkoittaa, että suurin osa näistä turvallisten kotiseinien sisäpuolella tapahtuneista teoista ei näy kaduilla eikä tilastoissa.
Missä ovat naisia puolustavat kotipartiot, kun oma mies hakkaa ja raiskaa?
Naisten oikeuksien ja tasa-arvon puolesta kerätään rivejä ja perustetaan katupartiointiryhmiä nyt myös Etelä-Pohjanmaalla. Se on monella tapaa tekopyhää, koska naisten ja lasten suojelemisen kanssa sillä on hyvin vähän tekemistä. Katupartiointi näyttäytyy silmissäni myös tapana naamioida rasismia sosiaalisesti hyväksyttävämpään muotoon. Rikkomuksiin tulee puuttua ja kansalaisten turvallisuuden tunnetta lisätä, mutta tuskin ainakaan omin toimivaltuuksin järjestäytyvillä katupartioilla, jotka perustelevat toimintaansa kyseenalaisin argumentein.
Laura Syväoja
päätoimittaja