Maakuntahallitus myönsi AIKO-rahoitusta (alueelliset innovaatiot ja kokeilut) kahteen kohteeseen maanantain kokouksessa. Pandatalouden ja tutkimuksen tiet Ähtärissä –hanke osarahoitetaan työ- ja elinkeinoministeriön Etelä-Pohjanmaan liitolle osoittamasta AIKO-rahoituksesta. Määrä on 70 prosenttia kokonaiskustannuksista, kuitenkin enintään 58 690 euroa.
Hankkeella on kolme tavoitetta, joista yksi on kehittää uudenlaista toimintatapaa, jolla voidaan lisätä tutkimuksen ja eteläpohjalaisten yritysten yhteistyötä. Hankkeen toteutusaika on ensi elokuun alusta vuoden 2019 huhtikuun loppuun.
Kulttuurihyvinvoinnin palvelutuotanto Etelä-Pohjanmaalla –hankkeelle myönnettiin niin ikään 70 prosenttia AIKO-rahoitusta, enintään 38 850 euroa. Hankkeen tavoitteena on käynnistää kehitysprosessi, joka kokoaa ja organisoi terveyttä ja hyvinvointia edistävän taiteen ja kulttuurin palvelutuotannon Etelä-Pohjanmaalla. Toteutusaika on kuluvan vuoden huhtikuun alusta maaliskuun loppuun vuonna 2019.