Aurinkoisena päivänä Seinäjoen torille pystytettiin ruokakojua. Ryhmä ulkomaalaisia nuoria varustautui myymään lakeuden kansalle eksoottisia herkkuja. Lähestyin kojua ja kysyin, mitä täällä on tekeillä.
Aasialainen tyttö vastasi murteellisella suomen kielellä, että koju avataan vasta puolen tunnin kuluttua. Ruokien asettelu oli vielä kesken.
Utelin lautasella olevista kekseistä, ja britiltä vaikuttava nuorimies kuvaili englanniksi leivonnaisten ominaisuuksia. Hän sanoi, että keksejä voi toki jo ostaa.
Tein kaupat kahdesta, ja mies virkkoi iloisesti: You’re my first customer today! Kiittelin.
Muutama vuosi aiemmin samoilla kulmilla palvelu ei ollut yhtä välittömän iloista. Tulin koulutuksesta ruokatauolle ja ajattelin kuitata aterian hampurilaisella. Kävelin kioskille varttia vaille kaksitoista. Lasin takana istui nuori kantasuomalainen nainen ja luki paksua kirjaa.
Tarkemmin ajatellen tapahtumasta saattaa olla jo vuosikymmen tai enemmän. Nythän neito ei lukisi, vaan hiplaisi kännykkäänsä.
Luin lasiluukun ilmoituksesta, että puoti avattaisiin kello kaksitoista. Tyttö veivasi luukun auki, naputti sormellaan aukioloilmoitusta, narautti luukun kiinni ja syventyi jälleen kirjaansa. Hyvä niin. Lukevalla on aina ystävä. En palannut vartin päästä enkä milloinkaan.
Matkoilla tapaa monenlaista palvelua. Viime kesänä ajelimme taidematkalla Mänttään. Taiteesta saimme hengenravintoa, mutta vatsa ei siitä täyttynyt. Päätimme syödä herroiksi ja kurvasimme muhkean klubiravintolan pihalle. Näimme seinältä, että lounasaika oli muutama minuutti sitten päättynyt.
Seisoimme kuin ööt aapisen laidassa keskellä hovia tarjoilijoiden hääriessä ympärillämme kuin elävissä kuvissa. Rohkenimme puhutella erästä heistä.
Hän selitti, että lounasaika on päättynyt. Iloiset hyörijät kattavat ravintolaa a la carte- ruokailua varten seuraavan tunnin. Ruokaa ei siis nyt saa.
Olisivat voineet myydä meille kolmelle vaikka lounaan rippeet alehintaan. Saisi siitä paremman katteen kuin biojätteeseen kärrätystä sapuskasta. Jätimme uhkean hovin ja täytimme mahamme kolme kirjaimen ravintolassa.
Samalla kiertueelle saavuimme puoli viiden kieppeillä kauniiseen Virtain kaupunkiin. Perinnekylässä nökötti puoti toisensa vieressä. Seurueemme naisväki katseli ihastellen korukaupan ikkunalle aseteltuja kaula- ja rannerimputtimia. Oli hopeaa ja taidokkaasti hiottuja, ylellisesti säihkyviä kiviä.
Naisystävämme löysikin jo ikkunalasin läpi katsomalla mieleisen korusarjan, jonka hintakaan ei huimannut päätä. Astuimme liikkeeseen sisälle.
Puotia vartioi nuori nainen, joka välittömästi tiuskaisi laskeneensa kassan tältä päivältä. Tavaroita saisi toki katsella ja kojun tunkkaista ilmaa vapaasti hengittää, mutta kaupantekoa oli turha suunnitella. Käännyimme pettyneinä ja suuntasimme auton keulan kotia kohti.
Torin ulkomaalaisnuorukainen tajusi, että ruuat levitellään myyntipöydälle myytäviksi, ja puoti avautuu, kun kaikki on valmista. Tällä asenteella Suomi saadaan nousuun.
seinäjokelainen rehtori ja taidekriitikko