Nyt laitetaan Suomi kuntoon, totesi Petteri Orpo nykyisen hallituksen aloittaessa. Kuntoon laittaminen tarkoittaa näköjään kaikista köyhimmiltä leikkaamista esimerkiksi asumistukea pienentämällä. Tämä vaikuttaa monen lapsiperheen arkeen lapsiperheköyhyyttä lisäävästi, samoin työttömyysturvan heikentäminen, joka vaikuttaa monen jo pienillä tuloilla elävän arkeen ja pakottaa siirtymään toimeentulotuelle, joka lisää valtion kustannuksia, eli ei tuo säästöä.
Suomi kuntoon tulee nykyisen hallituksen mielestä myös sillä, että heikennetään työntekijöiden työehtoja, kuten sairasajan palkkaa vähentämällä, paikallisen sopimisen työntekijän oikeuksia vähentämällä ja työntekijän koulutus- ja vuorotteluvapaan mahdollisuuksien poistamisella, sekä lakko-oikeutta poliittisia lakkoja rajoittamalla.
Orpon mukaan elintaso paranee ja hyvinvointi lisääntyy vain työn kautta, jolloin valtion talous kohenisi. Näin vaikka työnteon ehtoja aiotaan kiristää ja vaikeuttaa työelämän joustoja. Ratkaisematta on edelleen se, että työntekijät ja työpaikat eivät kohtaa.
Köyhyys on hyvinvoinnin toinen puoli ja sitä kautta sosiaaliset ongelmat. Hyvinvoinnissa kyse ei ole vain taloudellisesta elintasosta, vaan siihen kuuluu ihmisen koko elämä.
Sosiaalipolitiikan tehtävä on tukea ihmisiä aineellisten puutteiden korjaamisessa, kannustaa tietojen ja taitojen parantamiseen, sekä estää syrjäytymistä ja normien vastaisen toiminnan ja käyttäytymisen syntyä. Leikkaamalla sosiaaliturvasta heikennetään oleellisesti ihmisten hyvinvointia ja synnytetään eriarvoisuutta.
Köyhyys ja toimeentulo-ongelmat ovat tätä päivää monelle suomalaiselle. Yksilöt joutuvat erilaisista syistä työelämän ulkopuolelle ja näin voi käydä kenelle tahansa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta saada sitä tietotaitoa, mitä tämän päivän nopeasti muuttuva työelämä vaatii. Syrjäytyminen yhteiskunnan toiminnoista voi johtaa rikollisuuteen, päihteiden ongelmakäyttöön tai psyykkisiin ongelmiin. Juopa hyväosaisten ja syrjäytyneiden välillä on kasvamassa.
Suomalaisen hyvinvointivaltion rakentuminen alkoi 1960 luvulla, kuten Ruotsinkin. Suomen hyvinvointivaltiomalli eroaa kuitenkin Ruotsin mallista, eivätkä ne ole suoraan verrannollisia. Pian Suomessakin havaittiin, että sosiaalipoliittinen rahoitus ei mennyt hukkaan, vaan sillä oli ratkaiseva merkitys talouselämälle, koska saatavilla oli tervettä ja hyvinvoivaa työväkeä. Sosiaalipolitiikalla oli kannustava vaikutus ihmisten aktiivisuuteen ja tavoitteelliseen elämään.
Vähitellen osaratkaisuista siirryttiin kokonaisvaltaiseen sosiaalipolitiikkaan ja hyvinvointivaltion rakentamisen strategiaan ja luotiin perusta nykyiselle hyvinvointivaltiolle. Hyvinvointivaltion perustan rakentamiseen liittyivät oleellisesti tulopoliittiset ratkaisut, joilla kolmikannassa kyettiin luomaan yhteiset toimintamallit työehtoihin ja palkkoihin.
Nyt siihenkin on kajottu ja työehdoista sopiminen on monimutkaistunut. Hyväksi koettua sosiaalista turvaa tuovaa ja yhteiskuntarauhaa ylläpitävää mallia ollaan edelleen purkamassa. Elinkeinoelämä on voimakkaasti määrittänyt hallituksen linjaa, mikä heidän mielestään turvaa hyvinvointivaltiomme. Voikin kysyä mikä on suurten voittoa tuottavien yritysten vastuu hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäjänä?
Sosiaalipoliittisessa kirjallisuudessa hyvinvointivaltion käsitteellä tarkoitetaan valtiota, jossa julkinen valta vastaa kansalaisten perustoimeentulosta kehittyneen sosiaaliturvakoneiston avulla. Valtion ylimpien päättäjien tehtävä ei ole lokeroida työttömiä, sairaita tai syrjäytyneitä laiskoiksi loisiksi. Varmasti marginaalissa on se työnvieroksujien ryhmä, joka tietoisesti välttää työntekoa. Todellisuus työelämässä vain on se, että kysyntä ja työttöminä olevien kohderyhmä ei aina kohtaa. Työn käsitettä olisi lopultakin jo syytä laajentaa. Monet esimerkiksi kulttuurialan ihmiset tekevät paljonkin töitä saamatta siitä kohtuullista korvausta, mutta tuoden siten hyvinvointia kanssaihmisille.
Miksi paluu hyvinvointivaltion alkujuurille? Siksi, että Orpo, kuten koko nykyinen hallitus näyttää ajattelevan kapeasta talouden näkökulmasta suomalaisten hyvinvointia. Orpo puhuu leikkauksista, että vain siten voimme säilyttää hyvinvointivaltiomme., mutta näillä toimilla on sitä romuttamassa. Jo tuolloin 1960 luvulla havahduttiin Suomessakin siihen, että taloudellista, sekä muuta turvallisuutta tuo se, että kaikille suomalaisille turvataan edes minimielintasomahdollisuus elää ja pärjätä tässä yhteiskunnassa. Historiansa kannattaa tuntea ja siitä jopa oppia.
Päivi Moisio (vas.)
kaupunginvaltuutettu
Vaasa