Suomea pidetään tasa-arvon edelläkävijänä, mutta työelämässä on edelleen sitkeä ongelma, josta emme ole päässeet eroon. Naisten ja miesten välinen palkkaero on yhä merkittävä.
Keskimäärin naisen euro on noin 85 senttiä miehen eurosta. Osa erosta selittyy sillä, että naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla ja erilaisissa tehtävissä, mutta huomattava osa palkkaerosta jää edelleen ilman hyväksyttävää selitystä.
Tähän ongelmaan EU:n palkka-avoimuusdirektiivi tarjoaa uusia välineitä. Direktiivin tavoitteena on lisätä palkkauksen läpinäkyvyyttä ja antaa työntekijöille sekä henkilöstön edustajille paremmat mahdollisuudet tunnistaa ja puuttua perusteettomiin palkkaeroihin.
Nyt direktiivin toimeenpano on eduskunnan käsiteltävänä hallituksen esityksessä HE 129/2026.
On myönteistä, että asiaa viedään eteenpäin, mutta hallituksen esityksessä on edelleen merkittäviä puutteita.
Jos tavoitteena on aidosti vähentää palkkaeroja, ei riitä, että palkoista kerrotaan hieman enemmän. Tarvitaan keinoja selvittää, mistä erot johtuvat, ja velvollisuus korjata perusteettomat erot.
Palkka-avoimuuden hyödyistä on jo näyttöä julkisella sektorilla.
Valtiolla ja kunnissa naisten ja miesten väliset palkkaerot ovat pienempiä kuin yksityisellä sektorilla. Keskeinen syy on palkkatietojen avoimuus.
Kun palkkauksen perusteet ovat näkyviä ja vertailtavissa, perusteettomien erojen havaitseminen ja korjaaminen on helpompaa. Tämä osoittaa, että avoimuus ei ole uhka, vaan tehokas väline oikeudenmukaisemman palkkauksen rakentamiseen.
Suomella on tässä asiassa myös kansainvälinen haaste. Vaikka pidämme itseämme tasa-arvon mallimaana, ovat naisten ja miesten keskimääräiset palkkaerot eurooppalaisessa vertailussa edelleen suuret. Se kertoo, ettei nykyinen järjestelmä ole onnistunut poistamaan palkkaepätasa-arvoa riittävän tehokkaasti.
Merkittävä puute hallituksen esityksessä on samanarvoisen työn määritelmän puuttuminen.
Työtehtävien vertailun tulisi perustua selkeisiin ja läpinäkyviin kriteereihin, kuten osaamiseen, pätevyyteen, vastuuseen, kuormitukseen ja työoloihin. Ilman yhteisiä arviointiperusteita palkka-avoimuus voi jäädä pelkäksi tiedoksi ilman todellista vaikutusta.
Myös henkilöstön edustajille on turvattava riittävät tiedonsaantioikeudet, jotta palkkaeroja voidaan käsitellä työpaikoilla rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti. Lisäksi työntekijöille on taattava matalan kynnyksen oikeussuoja tilanteissa, joissa epäillään palkkasyrjintää.
Palkka-avoimuus ei yksin ratkaise kaikkia työelämän tasa-arvo-ongelmia, mutta se on tärkeä askel kohti oikeudenmukaisempaa työelämää.
Samasta ja samanarvoisesta työstä kuuluu maksaa sama palkka. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys vuonna 2026.
Nyt eduskunnalla on mahdollisuus varmistaa, että Suomi ottaa tässä asiassa aidosti askeleen eteenpäin eikä tyydy vähimmäistasoon.