Marimekolla meni erityisen huonosti 1980-luvun toisella puoliskolla sen jälkeen, kun Amer-konserni osti yrityksen vuonna 1985.
Uutuuskirjassa Marimekko – Suuria kuvioita paljastetaan, että yritys salasi jättimäisen operaationsa, jossa se yritti päästä eroon jättimäisestä vanhojen vaate-erien varastostaan.
Marimekon toimitusjohtajaksi vuonna 1986 noussut Jan-Erik Grönlund havaitsi, että muotitalon varastoa oli pidetty turhan suuressa arvossa.
Kirjan mukaan varaston arvo oli taseen suurimpia summia. Liikevaihdosta varaston osuus oli kymmeniä prosentteja eli kymmeniä miljoonia markkoja.
– Marimekossa oli ollut varastoa, kun Amer oli ostanut sen. Keskustelin kaverieni kanssa, niiden, jotka tunsivat tekstiiliteollisuutta. Totesimme, että jos yrityksellä on vanhaa varastoa, sen ainoa oikea arvostus on nolla. Se rasitti voimakkaasti Marimekon tasetta ja osoitti, että oli tehty tuotteita, jotka eivät menneet kaupaksi, Grönlund sanoo kirjassa.
Vanhoista tuotteista haluttiin eroon. Taloudellisen taakan lisäksi vanha ja jättimäinen varasto todettiin kiusalliseksi yrityksen brändin kannalta.
Jättimäistä varastoa yritettiin kaupitella eri puolille maailmaa – sellaisille alueille, joissa vaatteet eivät olisi häirinneet Marimekon normaalia myyntiä. Marimekon silloinen myynti- ja markkinointijohtaja Peter Juselius kertoo, että yksi tällainen alue oli Etelä-Amerikka.
Juseliuksen mukaan Marimekko selvitti eri vaihtoehtoja kuukausikaupalla. Tavoitteena oli saada vaatteista mahdollisimman hyvä hinta. Vanhojen vaatteiden myynti ei saisi sotkea yrityksen markkinoita tai häiritä imagoa.
Yritys tyhjensi varastoaan moneen paikkaan, sillä kukaan ei halunnut – eikä pystynyt ostamaan kerralla niin suurta määrää vaatteita.
Grönlund sanoo, että yhdestä vaate-erästä tarjottiin parhaimmillaan taala per vaate.
– Koko summa olisi ollut alle satatuhatta dollaria. Totesimme silloin, ettemme lähde semmoiseen. Se ei olisi heilauttanut firmaa suuntaan eikä toiseen, mutta Marimekon tavaramerkki olisi myyty alennuksella ympäri maailman.
Lopulta Grönlund otti yhteyttä SPR:ään. Toimitusjohtaja sopi, että vaatteet annetaan hyväntekeväisyyteen. Grönlundin mukaan SPR:stä oli sanottu, että tarvetta oli tuolloin (loppuvuonna 1987) Tansaniassa.
Marimekko asetti SPR:lle ehdon: jokaisesta vaatekappaleesta on irrotettava merkit, joista Marimekon olisi voinut tunnistaa. SPR lupasi tehdä niin.
Suomen Punaisen Ristin vastaanotto- ja lähetysluettelotiedot vahvistavat lahjoituksen. SPR sai Marimekolta noin seitsemäntuhatta kiloa vaatetta, mikä vastaa yli 25 000:ta lasten, miesten ja naisten vaatetta.
Grönlund toteaa kirjassa, että vaatevarastosta luopuminen olisi paljastuessaan ollut Marimekolle imagotappio.
– Se olisi ollut julkisuudelle tosi paha juttu. Sitä ei olisi pidetty hyväntekeväisyytenä. Se olisi käännetty toisinpäin – Marimekko ei mene kaupaksi, ja koska se ei mene kaupaksi, se pitää lahjoittaa pois, Grönlund sanoo kirjassa yhtiön Afrikan operaatiosta.
JUHA VAINIO