Viime viikolla eduskunnassa käytiin keskustelua Gazan tilanteesta. Vilkkaasta keskustelusta huolimatta kokonaiskuva ja perimmäiset syyt tähän konfliktiin ovat monella edelleen hukassa.
Vuonna 1947 YK:n turvallisuusneuvosto äänesti kahden valtion mallin puolesta. Israelin edustajat hyväksyivät mutta arabit hylkäsivät suunnitelman. Valtaosa Arabinaapureista ei vielä tänäkään päivänä tunnusta Israelin oikeutta olemassaoloon.
Israelin armeija vetäytyi Gazasta vuonna 2005. Hamasin hallinnon aikana Gazasta on ammuttu tuhansia raketteja Israelin siviilikohteisiin. Alue on sen jälkeen silti saanut valtavasti avustuksia EU:lta ja kansainväliseltä yhteisöltä, jotka lasketaan miljardeissa. Näitä avustusrahoja terroristijärjestö Hamas on käyttänyt maanalaisen, valtavan tunneliverkoston rakentamiseen, terrorismin rahoittamiseen, johtajien luksuselämään toisessa maassa ja valtavaan rakettituleen Israelin asutuksiin.
Hamas aloitti uuden sodan 7. lokakuuta 2023. Terroristijärjestön tavoitteena on edelleen tuhota Israelin valtio. Tämä sota olisi voinut päättyä ja tulitaukoon päästy, jos Hamas olisi vapauttanut kaikki panttivangit ja se olisi riisuttu aseista.
On selvää, että ruoan, lääkkeiden, vaatetuksen ja muun humanitaarisen avun vieminen alueen siviileille on taattava ja turvattava. Eduskunnan keskustelussa suuri enemmistö oli puheenvuoroissa yhtä mieltä siitä, että Hamas on terroristijärjestö ja että se pitäisi riisua aseista. Kysymykseen, millä tavalla Suomi ja kansainvälinen yhteisö voisivat lakkauttaa terroristijärjestö Hamasin toiminnan paremmilla metodeilla kuin Israel, jotta ei kuolisi niin paljon siviilejä, en saanut vastausta.
Kaikissa sodissa ihmiset joutuvat kärsimään ja ihmisiä kuolee. Nämä gazalaisten unelmat — se, että saa elää turvassa, haudata lastensa jäänteet, olla vapaana siitä, että sinua tähdätään aseella, elää rauhassa — nämä ovat samoja unelmia kuin israelilaisten ja juutalaisten unelmat. Gazalaisten kärsimys on kauheaa. Mutta siitä on ensisijaisesti vastuussa Hamas ja sen terroristit. Samaan aikaan kaikkien israelilaisten täytyy pelätä sitä, että heidän kodeillaan, perheillään ja tulevaisuudellaan ei ole väliä, että maailma valitsee heidän sijastaan terrorismin, jonka tavoite on tuhota Israel.
Joidenkin mielestä Palestiinan tunnustamisen pitäisi tapahtua nyt, mutta on kuitenkin olemassa kriteerejä, joiden tulisi täyttyä ennen tunnustamista: panttivangit vapaiksi, pysyvä ja kestävä tulitauko, rauhansopimus hallinnosta, joka ei koostuisi terroristeista, ja kaikkien arabimaiden tulee myös tunnustaa Israelin ja juutalaisten oikeus omaan maahan.
Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta valtio tavallisesti määritellään vuonna 1933 solmitun Montevideon sopimuksen mukaisesti. Sopimuksen ensimmäisen artiklan mukaan maan tulee täyttää neljä kriteeriä ollakseen kansainvälisen oikeuden oikeustoimija valtiona: pysyvä väestö, rajattu alue, hallitus ja kyky solmia suhteita muiden valtioiden kanssa.
Tunnustamista vaativat tahot eivät halua vastata siitä seuraaviin kysymyksiin: Minkä hallinnon ja alueen tunnustaisimme, kuka alueella jatkossa pitäisi valtaa ja miten Israelin turvallisuus taattaisiin? Oslon rauhansopimuksessa aikoinaan linjattiin, että osapuolet sopivat kiistakysymyksistä keskenään ja niitä ei tule sanella ulkoapäin.
Monet haluavat uskoa, että sota päättyy, kun Palestiinaa tunnustetaan. Israelin pääministerinä 1969–74 toiminut Golda Meir lausui: ”Rauha tulee Lähi-itään siinä vaiheessa, kun arabit rakastavat lapsiaan enemmän kuin vihaavat meitä.” Tällä hän tarkoitti sitä, että arabit ovat vihassaan Israelia kohtaan valmiita uhraamaan omia lapsiaan päämääriensä saavuttamiseksi, käyttäen lapsia ihmiskilpinä, kouluttaen lapsista ja nuorista itsemurhapommittajia, joita iskun jälkeen pidetään marttyyreina. Tästä on kyse! Palestiinan tunnustaminen nyt olisi symbolinen teko, jolla palkitaan terrorismia.
Peter Östman
KD:n kansanedustaja Luodosta