Suomessa tulotaso periytyy. Korkeakoulutettujen lapset opiskelevat todennäköisemmin yliopistossa. Köyhien lapset ovat muita todennäköisemmin myös köyhiä aikuisia.
Tämän me kaikki jo tiesimmekin. Vai tiesimmekö?
Alkuviikosta uutisoitiin, että neljäsosa toisen asteen keskeyttäneistä oppilaista kertoo yhdeksi syyksi lopetukseen talousongelmat.
Samaan aikaan osa nuorista saa kaiken. Opiskella, harrastaa, matkustaa ja käydä kulttuuritapahtumissa. Heidän ei tarvitse ikinä miettiä, onko heillä varaa opiskella.
Psykologi Paul Piffin Monopoli-testissä pelaajat aloittivat pelin epätasa-arvoisista lähtökohdista. Paksumman setelinipun saaneilla oli tietysti lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet menestyä pelissä.
Pelottavinta pelaajien havainnoinnissa oli, miten rikkaat pelaajat alkoivat pian kokea ansaitsevansa menestyksen ja näkevänsä sen omien saavutustensa ansiona.
Opiskelijalle raha ei ole ainut kotoa saatava asia. Tuki, kannustus ja henkinen pääoma näyttelevät myös suurta roolia nuorten valinnoissa.
Täydellinen tasa-arvo on utopia, ja varallisuuseroja on tulevaisuudessakin. Vaaralliseksi ne muuttuvat, kun ihmiset eivät näe omaa etuoikeuttaan yhteiskunnassa.
Enkä nyt puhu vain rikkaimmasta muutamasta prosentista. Puhun itseni kaltaisista nuorista, jotka tulevat tavallisista oloista. Mitään ei ole ollut ikinä liikaa, mutta ei liian vähääkään.
Olen saanut opiskella ja harrastaa, kiitos vanhempieni. Se kaikki on johtanut siihen, missä olen nyt. Ilman kannustusta ja taloudellista tukea, en usko, että olisin päätynyt yliopistoon tai töihin, joissa nyt olen. Minusta ei olisi tullut seuraavaa sankaritarta ryysyistä rikkauksiin -tarinaan. Olen voinut ja uskaltanut opiskella, kiitos turvaverkkoni.
Yhdenkään nuoren ei pitäisi lopettaa opiskelua talousongelmien takia, eikä velkaannuttaa itseään saadakseen opiskella. Se ei ole reilua näille nuorille, eikä kannattavaa yhteiskunnalle.
ENNI SAIKKONEN