Terrori-iskun sattuessa sosiaalinen media täyttyy syytöksistä ja ilkeistä kommenteista.
Yksi lause ilmenee näissä tapauksissa aina: "Toivottavasti seuraavassa terrori-iskussa kuolee kaikki suvakit."
Tuo lause ei ole lapsen kirjoittama, vaikka he saattavat tahattomasti päästää suustaan pahimpiakin sammakoita. Lause on aikuisen ihmisen kirjoittama. Suurella todennäköisyydellä kirjoittaja on vieläpä anonyymi.
Edes lapsena en uskaltanut toivoa toisille ihmisille kuolemaa, vaikka kuinka olisi ollut huono päivä. Kuoleman toivominen oli niin lopullista. Pelotti, että toive saattaisi käydä toteen. Miltä minusta sitten tuntuisi?
Mitä se kertoo niistä aikuisista, jotka uskaltavat kirjoittaa kyseisen lauseen someen? Ovatko he sittenkään yhtään sen parempia kuin terroristit, jotka eivät pelkästään toivo viattomille ihmisille kuolemaa, vaan myös aiheuttavat sitä?
Suomessa ei vielä ole tapahtunut yhtäkään terrori-iskua. Silti toivomme toisillemme täällä kuolemaa ja syytämme toistemme poliittisia näkemyksiä siitä, että Englannissa kuoli 23 ihmistä.
Sosiaalisessa mediassa meuhkaaminen ei edistä millään tavalla yhteiskunnallista ja rakentavaa keskustelua.
Aikuisten ihmisten somekäyttäytyminen muistuttaa pahimmillaan koulukiusaamista. On tekopyhää kritisoida kiusaajia, jos itse huutelee netissä rumia.
Lapsista suurin osa käyttää somea joka päivä. Millaisen esimerkin aikuiset ihmiset antavat näille lapsille?
Koulukiusaaminen on vuodesta toiseen ongelma, joka pahimmassa tapauksessa saa kiusatun lapsen tai nuoren harkitsemaan itsemurhaa.
Sanat eivät aina johda tekoihin, mutta tie niiden välillä ei ole pitkä.
Koulukiusaaminen ei lopu, jos aikuiset ihmisetkin kiusaavat toisiaan netissä.
Opettajien ja vanhempien taistelu koulukiusaamista vastaan on yhtä tyhjän kanssa, jos aikuiset eivät muuta tapojaan.
SAARA NYYSTILÄ