Roomalais-katolisen kirkon johtaja Paavi Franciscus saapuu tänään yksipäiväiselle vierailulle Tallinnaan. Vierailu on paavin Baltian-kiertueen viimeinen etappi. Maanantaina Franciscus vieraili Latviassa ja aiemmin viikonloppuna hän oli Liettuassa.
Edellisestä paavin vierailusta Virossa on 25 vuotta. Paavi Johannes Paavali II vieraili maassa vuonna 1993, muutama vuosi sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli kaatunut.
Paavi Franciscus saapuu Tallinnaan tiistaina aamupäivällä.
Tapaa aamupäivällä presidentin
Aamupäivällä paavi Franciscus tapaa muun muassa Viron presidentti Kersti Kaljulaidin. Kaljulaid emännöi vastaanottoseremoniaa Viron presidentin palatsissa.
Puolilta päivin paavi osallistuu Tallinnan Kaarlen kirkossa pidettävään ekumeeniseen tapaamiseen nuorten kanssa. Tilaisuuteen saapuu myös nuoria Suomesta, kertoo Suomen katolisen tiedotuskeskuksen johtaja Marko Tervaportti. Nuorten lisäksi Suomesta on järjestetty myös yhteiskuljetuksia Viroon.
Tervaportti huomauttaa, että Viron-vierailuun on Suomessa suhtauduttu huomattavasti kiinnostuneemmin kuin siihen, kun paavi vieraili Ruotsin Lundissa vuonna 2016.
–Tallinna on meille niin paljon läheisempi kohde, että satapäin sinne ollaan menossa, sanoo Tervaportti.
–Ehkä meillä katolilaisilla on ollut Viron suuntaan paljon kiinteämmät siteet jo vuosikausia, hän jatkaa.
Suomesta paikalle on saapumassa myös muiden kristillisten kirkkokuntien johtajia. Viron suurlähetystön mukaan Suomen katolisen kirkon piispa Teemu Sippo osallistuu myös vierailulle.
Vierailu huipentuu messuun
Paavi Franciscuksen viimeinen virallinen ohjelma Baltiassa on Tallinnan Vapaudenaukiolla pidettävä messu. Runsaan tunnin mittaiseen jumalanpalvelukseen odotetaan osallistuvan 12?000 ihmistä.
Hieman ennen kello 18 päättyvän messun jälkeen Franciscuksen on määrä palata Vatikaaniin.
81-vuotias Franciscus, omalta nimeltään Jorge Mario Bergoglio, valittiin paaviksi vuonna 2013. Argentiinalainen Franciscus on ensimmäinen eteläamerikkalainen, joka valittiin tehtävään.
Markku Uhari