Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja hallitus saivat huokaista helpotuksesta tiistaina, kun ne onnistuivat saamaan eduskunnan luottamuksen Garden Helsinki -hallihanketta koskevasta tukipäätöksestä. Orpon tai kokoomuksen piina ei kuitenkaan ole vielä suinkaan ohi.
Orpo saa vielä jännittää oikeuskanslerin päätöstä roolistaan hankkeen edistämisessä. Oikeuskansleri on pyytänyt Orpolta selvitystä monitoimiareenahankkeesta elokuun loppuun mennessä.
Selvityspyynnössä Orpoa on vaadittu muun muassa selventämään sitä, kuka tai mitkä tahot olivat pääministeriin yhteydessä hankkeesta ja mitä asiakirjoja valtioneuvostolla oli siitä kehysriihessä käytettävissään.
Hallitus ja oppositio väänsivät tiistaina eduskunnassa yhteensä yhdeksän tuntia areenahankkeen päätöksenteosta. Sekä pääministeri että hallitus saivat asiassa luottamuksen äänin 101–90.
Pääministeri Orpo kertoi maanantaina, ettei Garden Helsingillä ole enää hallituksen poliittista tukea. Hallitus oli myöntänyt monitoimiareenahankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen tuen puoliväliriihessään viime vuoden keväällä.
Vapaavuoren lobbaus tutkittavana
Myöskään Garden -hankkeen puuhamies, kokoomuspoliitikko Jan Vapaavuori ei ole vielä päässyt asiassa pälkähästä. Vapaavuori joutui lobbauksestaan Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n syyniin heinäkuussa.
Vapaavuori ei ollut ilmoittanut Garden Helsingin hankeyhtiön edustajana lobbauksestaan Orpon esikunnalle VTV:n ylläpitämään avoimuusrekisteriin. Vapaavuoren viime vuonna lähettämät sähköpostiviestit Orpolle ja hänen esikunnalleen hankkeen "junailusta" ja "runttauksesta" ovat herättäneet julkisuudessa runsaasti huomiota.
Ilmoitus avoimuusrekisteriin pitää tehdä, jos kalenterivuoden aikana tehdään yli viisi vaikuttamisyhteydenottoa eduskuntaan tai ministeriöön.
Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina, että Vapaavuori irtisanoutui lobbausyritys Geradin Partnersista. Lehden haastatteleman yhtiön osakkaan mukaan Vapaavuori teki päätöksen itse. Päätös liittyi osakkaan mukaan Garden Helsingistä syntyneeseen kohuun.
Toinenkin kohu oikeuskanslerin syynissä
Oikeuskanslerin tutkan alla on lisäksi pääministeri Orpoon kohdistuva kohu hänen roolistaan Valmet Automotiven pelastamisessa. Asia nousi uudestaan otsikoihin Garden Helsinkiä koskevan uutisoinnin aikana.
Valtio hankki viime vuonna rahoitusjärjestelyssä yhtiön Uudenkaupungin-tehtaasta 79 prosentin omistusosuuden noin 120 miljoonalla eurolla.
Oikeuskanslerille on kanneltu siitä, ettei pääministeri jäävännyt itseään asiassa. Kanteluissa jääviyttä on perusteltu sillä, että kokoomusta ja suoraan pääministerin vaalikampanjaa rahallisesti tukenut Ilpo Kokkila on yksi yhtiön pääosakkaista.
Viimeksi keväällä 2025 Kokkiloiden perheen rahoitusyhtiö Afortus antoi 3 000 euroa Orpon alue- ja kuntavaalikampanjaan.