Suomen pääministeri kirjoitti syksyllä 1955 seuraavasti: ”Parjauskampanjan tarkoitus on selvä; saada minulta hermot katkeamaan tai saada minulta pois puolueväen luottamus. Luulen pitkäaikaisen kokemukseni perusteella voivani sanoa, että minun hermojani ne eivät saa luhistumaan.”
Kirjoittaja oli Urho Kekkonen, jota ahdistettiin matalamielisillä juoruilla ja valheilla. Hermot pitivät, mutta jälkiä kyllä jäi.
Nyt saattaisi samanlaisen kirjoittaa Juha Sipilä. Hänkään ei mieti politiikan jättämistä, vaikka myönsikin, että välillä on tehnyt mieli sanoa: ”pitäkää tunkkinne!”
Politiikka on epäreilu laji. Reiluin osa käydään poliitikkojen ja puolueiden välillä, vastenmielisin somen ja valemedioiden nimettömissä viesteissä, mutta myös laatumedian mukapuolueettomissa toimituksissa. Poliitikkojen muistelmissa – vaikkapa Erkki Tuomiojan mainioissa 90-luvun päiväkirjoissa – on katkeria tosikertomuksia.
Kalevi Sorsa vertasi mediaa Tasmanian piruun, pussieläinpetoon, joka kerran saaliiseen iskettyään ei hellitä ennen kuin tältä on henki pois.
Ongelma ei ole yksittäinen, joskus tarkoituksellisesti väärä uutinen, vaan kaikkien ryntääminen sen jäljessä samalle apajalle, toisiaan lainaten ja kommentoiden. Perätönkin tieto muuttuu kuin todistetuksi totuudeksi, kun sitä toistetaan viikkotolkulla. Mauno Koivisto puhui sopuli-ilmiöstä.
Koiviston aikoina lehdistö oli vielä aika moniarvoinen. Eri näkökantoja edustavat ja toisiaan kyseenalaistaneet viestimet tasapainottivat kokonaiskuvaa.
Nyt melkein koko media on omistuksen ja sisällöntuotannon ketjuuntumisen sekä toimittajien koulutuksen, arvojen ja asenteiden samanlaistumisen myötä melkein kaikesta yhtä mieltä.
Laumakäyttäytyminen on lisääntynyt ja laumanjohtajien, Ylen ja Hesarin toimittajien, poliittinen valta kasvanut ennenäkemättömiin mittoihin. Muilta avoimuutta vaativat toimitukset eivät suostu avaamaan omia poliittisia sidoksiaan ja mieltymyksiään.
Vaikka kohu-uutinen osoittautuu perättömäksi – kuten Matti Vanhasen lautakasajutussa – niin aina on niitä, joiden mielestä savua ei voi olla ilman tulta.
Jos poliitikko protestoi kohtuutonta kohteluaan ja vaatii oikaisemaan vääriä tietoja, aletaan puhua journalistien painostamisesta ja sananvapaudesta. Kun ei voitu osoittaa pääministeriä sukulaisten suosijaksi tai veronkiertäjäksi, selitetään jo epäilyksen oikeuttaneen uutisen julkaisun, asianomaista kuulemattakin.
Ylessä alettiin vielä purkaa sisäisiä kaunoja. Parilta toimittajalta meni hermot ja sanoivat itsensä irti.
Mahtavat olla niitä, joilla on missio saada oma päätoimittajansa erotetuksi.
En ihmettele Sipilän reaktioita, epäviisaitakaan. Enkä vastapuoltakaan. Vaalien jälkeen pääkaupungin punavihreästä kuplasta kuului pettyneen ihmetyksen äänekäs huokaus. Nyt haetaan revanssia.
Pääministerin hermot pitävät, ja talouden lupaavasti virinneen nousun merkit vahvistavat kansalaisten tulevaisuudenuskoa ja joulumieltä. Toivotaan, että myös kohuntekijät malttavat pitää joulutaukoa.
Ilkan lukijoille toivotan jo 37:nnen joulun alla leppoisia juhlapäiviä kohujen keskellä.
Kari Hokkanen
Kirjoittaja on professori ja Ilkan entinen päätoimittaja.