Uusi vuosi, uudet kujeet! Niinhän sen pitäisi mennä, mutta palaan tässä kirjoituksessa vielä viime vuoden loppuun. En nimittäin ole saanut mielestäni asiaa, johon törmäsin joululehteä tehdessäni.
Kävin silloin jututtamassa Joulupuu-keräyksestä lahjoja lapsilleen hakevia vanhempia. Kaikki olivat liikuttuneita ja erittäin kiitollisia tuntemattomilta saadusta avusta.
Erityisesti mieleen jäivät viisilapsisen perheen äidin sanat. Hän kertoi olevansa onnellinen, että lahjoitusten ansiosta perheen lapset pystyvät jouluna tuntemaan itsensä tasavertaiseksi paremmin toimeen tulevien perheiden jälkikasvun kanssa. Aina näin ei ole. Pahimpia paikkoja kuulemma ovat syntymäpäivät, jolloin vähävaraisten perheiden lasten paketeista ei paljastu älypuhelimia, pelikonsoleja tai vaateliikkeiden lahjakortteja niin kuin luokkakavereilla. Perheensä tilanteesta avautunut äiti tietää nuorten vertailevan lahjojaan ja kertoi oman yläkoululaisensa itkeneen syntymäpäivänä, koska vanhemmilla ei ollut varaa ostaa päivänsankarille lahjaa.
Asia jäi vaivaamaan mieltä. Jouluna ihmiset olivat niin avokätisiä, että monelle lapselle pystyttiin esimerkiksi Joulupuu-keräyksen kautta välittämään useampikin paketti. Miksi antamisen ilon pitäisi rajoittua vain jouluun? Riittäisikö auttamisenhalua ja hyvää tahtoa ympäri vuoden?
Vähävaraisia tukevan Hope-yhdistyksen Seinäjoen paikallisyhdistys pyöritti syntymäpäivälahja-toimintaa muutamia vuosia. Lahjoille oli ottajia, mutta niiden jakaminen tyssäsi harmillisesti rahaan tai pikemminkin sen puuttumiseen. Yhdistys on valmis palauttamaan syntymäpäivälahjojen jakamisen toimintaansa, jos lahjoja tai niiden hankkimiseen tarvittavaa rahaa vain olisi.
Ratkaisua ongelmaan en osaa esittää. Pystyn vain nostamaan asian esiin ja sitä kautta herättämään ajatuksia tai jopa keskustelua asiasta. Ehkä joku ottaa ideasta kopin, heittää pallon eteenpäin ja laittaa hyvän kiertämään. Olisi hienoa, jos jokainen lapsi ja nuori saisi tänä vuonna juhlapäivänään edes yhden lahjan.
Virpi Kupiainen-Ämmälä
toimittaja