Pääkirjoitus

Pää­kir­joi­tus: Kuka huo­leh­tii hei­koim­mis­ta?

Viime viikolla hallitus myöntyi siirtämään soten voimaantuloa vuodella eli vuoden 2020 alkuun.

Vielä perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen pääministeri Sipilä vakuutteli, että aiemmin sovituista suunnitelmista pidetään kiinni. Virkamiesten tekemien arvioiden jälkeen aikataulua suostuttiin kuitenkin hölläämään.

Sote on ollut otsikoissa jo vuosien ajan. Asiat ovat tänä aikana edenneet, mutta silti tuntuu, että koko sote-soppa on sen verran sekava keitos, ettei kukaan tunnu tietävän, mitä oikeasti tapahtuu.

Toki ennustaminen onkin vaikeaa, kun kerralla muutetaan sekä maakuntien tehtäviä että koko terveydenhoitojärjestelmää.

Olin talvella mukana yhdessä sote-tiedotustilaisuudessa.

Tilanne näytti hyvältä Pohjanmaan näkökulmasta, sillä rahaa oli senhetkisen suunnitelman mukaan tulossa maakunnan käyttöön enemmän kuin alun perin oli tiedotettu.

Sote tuntuu palvelevan hyvin perusterveitä ihmisiä, jotka sairastavat yhden flussan talvessa.

Olen kuitenkin huolissani sellaisista ihmisistä, joilla on vamma tai sairaus, joka aiheuttaa pitkäaikaisen, jopa elinikäisen tarpeen kuntoutukseen. Heidän hintalappunsa nousee sotessa korkeaksi, ja lisäksi he ovat usein sellainen ryhmä, joka ei pysty pitämään itsestään meteliä.

Vaikeuksia aiheutuu myös sellaisille ihmisille, joiden atk-taidot ovat syystä tai toisesta jääneet heikoiksi, sillä valtaosa asioinnista tapahtuu jatkossa verkon kautta.

Myöskään yhdistysten ja järjestöjen rooli sotessa ei vaikuta vielä olevan selvä. Tämä niin sanottu kolmas sektori tekee käsittämättömän paljon ilmaista vapaaehtoistyötä.

Jos heidän arjestaan tehdään vaikeampaa byrokratiaa lisäämällä, moni joutuu lopettamaan toimintansa vasten tahtoaan. Silloin tätä kautta avun saaneet ihmiset tarvitsevat maksullisia sosiaali- ja terveyspalveluita.

Säästöjen tekemisessä pitäisi osata katsoa pidemmälle kuin vain vuoden tai neljän vuoden päähän. Se, mistä saadaan tällä hetkellä nipistettyä euroja pois, saattaa tulevaisuudessa kolahtaa takaisin moninkertaisina kuluina.

Ennaltaehkäisevää työtä täytyisi arvostaa nykyistä enemmän, sillä se tuo loppujen lopuksi suurimmat säästöt.

Puolueiden pitäisi olla inhimillisiä ja ajatella yksittäisen ihmisen etua ja ajaa pitkän linjan suunnitelmia, ei vain varmistaa sitä, että oma kannatus on turvattu seuraavissa vaaleissa.

Elina Levijoki