”Tämä on meidän kallein nainen, mutta siis kyllä se kaikille antaakin – siis palveluita, onhan se konsultti.”
”Meidän pitää hetki odotella palaverin alkua. Sinähän voisi viihdyttää meitä tanssimalla pöydällä.”
Yritän hymistä vitseille muiden mukana. Muut osallistujat katsovat minua hieman säälien. Lauseisiin sisältyvät vihjaukset ja alistaminen suututtavat, mutta en sano mitään. Miten tuohon voisi sanoa mitään?
Kutsuja porealtaaseen, puristelua baarissa. Viimeinen pisara on huomata hänen nauraen painavan päätäni kohti haarojaan. Minua ei naurata. Koen itseni henkisesti raiskatuksi.
Tämä kaikki on kokemaani seksuaalista häirintää – nöyryyttävää, alistavaa ja pelottavaa. Jos häiritsijä on ylemmässä asemassa, itsensä puolustamisen mahdollisuudet jäävät pieniksi. Halu säilyttää sekä kasvonsa että työpaikkansa ylittävät tarpeen saada oikeutta.
Lisäksi seksuaalista häirintää on vaikea todentaa, jonka vuoksi moni jättää asian sikseen.
Seksuaalisen häirintä on ehkä näkyvimmin esillä työpaikoilla, jolloin uhrin suojana ovat vahvemmin laki ja työpaikan säännöt. Muualla tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä puhutaan vähemmän, tai sitä ei mielletä seksuaaliseksi häirinnäksi. Tällaista on esimerkiksi liian innokas iskuyritys: Mennään iholle, kosketetaan, ahdistetaan, suudellaan väkisin. Tanssilattialla humalainen hinkkaa ja puristelee.
Tiedät rajojasi rikottavan, mutta nöyryytys purkautuu usein pelkkänä hämmentyneenä nauruna. Suurin osa poistuu paikalta suurempaa kohtausta aiheuttamatta.
Tällainen seksuaalisen häirinnän muoto jää liian helposti havaitsematta ja tuomitsematta, jonka vuoksi se saa mahdollisuuden jatkua. On huolestuttavaa, että useimmiten henkilö ei miellä tekoaan seksuaaliseksi häirinnäksi.
Me too – Minä myös -kampanja sai alkunsa amerikkalaisnäyttelijän aloittamasta twiitistä, jossa hän kehotti ihmisiä kertomaan omista häirinnän ja väkivallan kokemuksistaan. Twiitit hän kehotti merkitsemään hastagilla #MeToo.
Aihe nousi keskusteluun sen jälkeen, kun viisi naista syytti Hollywood-tuottaja Harvey Weinsteinia raiskauksesta. Tämän jälkeen julkisuuteen on tullut useita naisia, joita kohtaan tuottaja on käyttäytynyt sopimattomasti. Huolestuttavaa kyllä, tämän kaltainen käytös ei ole vain yhden miehen käsissä ja vielä huolestuttavampaa, että sitä suojellaan ja salaillaan yhteisesti.
Ranskassa seksuaalinen häirintä otettiin tapetille maanantaina valtiotasolla. Maa (HS 16.10.2017) aikoo säätää lain, joka tekee naisten seksuaalisen häirinnän kaduilla rangaistavaksi. Laki kieltäisi muun muassa huutelun ja ahdistelun.
Lain suurin merkitys ei ole rangaistuksessa, vaan sen antamassa viestissä: se, mistä on tullut yleisesti hyväksyttyä, ei sitä oikeasti ole.
Vaikenemisella ei tehdä muutosta. Häpeä suojelee pelkästään tekijää. Suomessakin seksuaalinen häirintä ja ahdistelu tulisi nostaa julkiseen keskusteluun ja laittaa nykyinen rangaistusasteikko lainsäätäjien arvioitavaksi.
Suomessa seksuaalisesta ahdistelusta voidaan tuomita jopa vankeusrangaistukseen, häirinnästä voi saada sakkoja. Kun katsoo, millaisen ilmiön Me Too -kampanja on Suomessakin herättänyt, voi vain todeta, että lainsäätäjien aiempi viesti ei ole mennyt perille.
Laura Syväoja
päätoimittaja