Viime viikon Helsingin Sanomista osui silmiini pari naisurheilua koskevaa artikkelia.
Toinen artikkeli koski pyöräsuunnistaja Marika Haraa (HS 11.9.), joka on voittanut kymmenessä vuodessa 11 maailmanmestaruutta, kymmenen muuta MM-mitalia ja 13 EM-mitalia. Hän mainitsee haastattelussa, ettei ole kertaakaan saanut kutsua Linnan juhliin toisin kuin hänen vähemmän menestynyt mieskollegansa. Hänen kommentistaan paistaa läpi näkemys siitä, että naisen pitää saada vähintään tuplasti menestystä ennen kuin tulee samalla tavoin huomioiduksi.
Tuplasti vaatimuksia, tuplasti vähemmän palkkaa. Sen perusteella, mitä olen urheilijoiden ja harrastajien kanssa jutellut, on tullut esille usein, että miesurheilijat saavat usein tuplapalkkaa saman lajin naisurheilijoihin nähden. Myös monissa kisoissa naisten palkinnot ovat puolet pienemmät mitä miesten palkinnot.
Tutkimuksienkaan (Urheilumedian sivulauseessa 2013) mukaan naisurheilijoiden arvostus ei samaa miesurheilijoiden arvostuksen kanssa. Väite on, että naisten asemaa urheilumaailmassa hankaloittaa median heikko arvostus heitä kohtaan.
Medialla on tärkeä rooli sen vuoksi, että usein näkyvyys ja raha kulkevat käsi kädessä. Naisurheilun saavutuksia saa etsiä lehdistä ja medioiden verkkosivuilta pikku-uutisista kun taas esimerkiksi miesjoukkueiden menestykset ja otteluiden analyysit löytyvät lähes poikkeuksetta selkeästi nostettuina ja isosti kuvitettuina. Epari ei liene tässä yhtään muita parempi.
Toinen naisurheilua esille tuova uutinen (HS 15.9.) käsitteli sitä, mitkä lajit ovat naisjoukkueurheilun yleisömagneetteja. Voittajaksi yleisömäärillä mitattuna nousi superpesisjoukkue Porin Pesäkarhut. Uutisen mukaan he vetävät kotipeleihinsä yksinään yli viidenneksen sarjan kauden yleisöstä. Ottelun keskiarvo on vuosittain noin 1 000 katsojaa peliä kohden.
Vertailun vuoksi JymyJussien peleissä istui keskimäärin viime kesän peleissä noin 1 600 katsojaa. Pesäkarhut on koko Suomen suosituin naisjoukkue kotipelien yleisökeskiarvolla mitattuna ja vaikka mukaan lasketaan finaalipelien katsojamäärät, ei päästä siltikään samaan kuin Seinäjoella miesten superpesiksessä.
Myös Rauma ja Lapua pärjäsivät naisurheilun yleisömäärävertailussa. Mutta Porissa, kuten ei Raumalla tai Lapuallakaan, ole miesten pesäpallojoukkuetta korkeimmalla sarjatasolla. Eikä jalkapallojoukkuettakaan, joten kesälajien välistä yleisökilpailua ei juuri ole. Lyhyen oppimäärän yhteenveto tästä on, ettei naisurheilu houkuta edelleenkään kasojia yhtä paljon kuin miesurheilu.
Tasapuolisempi näkyvyys voisi tuoda naisurheilun pariin enemmän katsojia ja arvostusta, sitä kautta myös parempaa taloudellista turvaa. Tiedä sitten, pitääkö nyt lähteä Aamulehden viitoittamalle tielle ja hylätä mies- ja naisurheilutermit ja puhua jatkossa vain urheilusta.
Niin tai näin. Paikallista urheilua korkeimmalla sarjatasolla pääsee tukemaan ainakin sunnuntaina, kun Nurmon Jymyn lentopallon edustusjoukkue pelaa ensimmäisen liigapelinsä.
Laura Syväoja
päätoimittaja