Pitkin kesää sain osallistua useisiin ylioppilasjuhliin. Kaikissa oli hyvää ohjelmaa.
Erityisesti mieleen on jäänyt eräs koskettava ja tilanteeseen osunut laulu. Vaikutuksen teki myös esiintyjän rohkeus ja varmuus kovassa paikassa.
Kyseessä oli juhla, jossa äiti ensin puhui ja sitten lauloi kitaran säestyksellä 19-vuotiaalle pojalleen. Kappale oli Abbaa, Slipping Through My Fingers. Laulu kertoo lapsen nopeasta kasvamisesta ja kotoa lähtemisestä sekä irti päästämisestä.
Äidin esiintyessä päivänsankari istui nojatuolissa yo-lakki päässään. Taisi miehellä alahuuli vähän väpättää. Äiti sen sijaan oli tyyni ja vakaa kuin Routakallion pystysuorin seinä. Hän keskittyi tarinaan, lauloi kauniisti ja vahvasti. Muistan ihmetelleeni suoritusta. Eikö tuossa paikassa olisi pitänyt äänen särkyä ja kyyneleiden vieriä?
Myöhemmin äiti kertoi, että ennen juhlia hän itki ja lauloi kappaleen läpi niin monta kertaa, että tuli sille immuuniksi. ”Poisitkeminen” oli kuulemma ainoa keino selvitä esityksestä kunnialla.
Juhlan päätteeksi vieraskirjan kyljessä oli jaossa laulun sanat englanniksi ja suomeksi. Mainio ajatus. Kaikki vanhemmat vieraat eivät ehkä täysin ymmärtäneet tekstiä englanniksi ja mukava se oli lukea vielä muidenkin.
Jos sallitte, siteeraan käännöksen paria värssyä. Teksti kuvaa hyvin sitä haikeaa syyllisyyttä, jota moni vanhempi kantaa, vaikkei tarvitsisikaan. Samalla se muistuttaa, että lapsista kannattaa nauttia niin kauan – sen lopulta lyhyen hetken – kun he ovat kotona.
”Unta vielä silmissämme, hän ja minä aamiaispöydässä
hädin tuskin hereillä annan arvokkaan hetken
lipua ohi
kun hän on mennyt tunnen outoa melankoliaa
ja hieman syyllisyyttä, jota kieltää en voi
Mitä tapahtui ihanille seikkailuille
ja ne kaikki paikat, minne suunnittelin meidän
matkustavan
no, jotain tehtiinkin, mutt’ suurinta osaa ei
ja miksi, en voi käsittää
Aika valuu kuin hiekka sormieni väleistä
yritän tallentaa joka hetken mitä tunsimme silloin
Aika valuu kuin hiekka sormieni väleistä
näenkö oikeasti mitä mielessäsi liikkuu
Aina kun luulen pääseväni kärryille
jatkat vain kasvamistasi
aika valuu kuin hiekka sormieni väleistä.”
Tero Hautamäki
toimittaja