Otto Virtanen väläytti jälleen potentiaaliaan tenniksen grand slam -kilpailussa, mutta suomalaishaastaja ei pystynyt kampeamaan ennakkosuosikki Arthur Filsiä tieltään Australian avointen avauskierroksen ottelussa. Kauden ensimmäisen ottelunsa pelannut Virtanen taipui ranskalaisvastustajalleen vajaan kolmen tunnin väännön jälkeen 6–3, 6–7 (4–7), 4–6, 4–6.
Virtasen harjoituskausi meni pieleen pitkittyneen flunssan takia, joten suomalaisen iskukyky Australian avoimissa oli kysymysmerkki. 23-vuotias hyvinkääläinen osoitti kuitenkin heti ottelun alussa olevansa kunnossa. Avauserän voiton jälkeen Virtanen syötti 5–4-tilanteessa myös toisen erän voitosta, mutta Fils väänsi pelin tasoihin ja paransi seuraavissa erissä ratkaisevasti otteitaan.
– Suurimpana asiana jäi harmittamaan häviäminen johtoasemasta. Tilanne olisi ollut varmasti eri, jos olisin johtanut 2–0. Kyllä tämä tappio kirpaisee, kun tänne asti on tultu ja matsit jäävät lyhyeen. Muuten pelaaminen tuntui hyvältä ja olosuhteet tuntuivat sopivilta, Virtanen kuvaili tunnelmiaan.
Virtanen ei itsekään tiennyt ennen ottelua tarkasti, millaisessa ottelukunnossa hän olisi, sillä suomalaisen edellisestä pelistä oli kulunut jo yli kaksi kuukautta. 20-vuotiaan ranskalaisen haastaminen antoi pelivireestä kuitenkin vahvistuksen.
– Se oli ainakin ihan positiivinen uutinen, että kroppa kestää hyvin ja kunto tuntui hyvältä. Tuntui, että pelinikin oli suht normaalia. Syötöstä puuttuu vähän tehoja, mutta muuten ottelu oli positiivinen, Virtanen sanoi.
Virtanen on miesten kaksinpelin päivitetyllä maailmanlistalla sijalla 93. Filsin rankingsijoitus on 21:s.
Kaksoisvirheitä enemmän kuin ässiä
Virtanen takoi ottelussa 11 läpisyöttöä, mutta kaksoisvirheitä syntyi 12. Virtanen voitti omista murtopalloistaan 2/4, kun Filsillä lukema oli 3/10. Kolmannessa ja neljännessä erässä Fils ei enää antanut Virtaselle mahdollisuuksia syötönmurtoon.
Australian avointen kolmanneksi suurimmalla kentällä pelattu ottelu pelattiin sateen takia suljetun katon alla.
– Toisen erän tie-breakissa tuntui, etten tehnyt hirveästi mitään väärin. Toinen pelasi siinä kohtaa aika hyvin ja samoin viimeisissä erissä. En päässyt enää niin hyvin käsiksi vastustajan syöttöihin, Virtanen kertasi.
Virtanen aikoo jatkaa kauttaan Ranskassa reilun viikon päästä alkavassa ATP-haastajaturnauksessa. Sen jälkeen on vuorossa Davis Cupin ottelut Suomen paidassa, kun vastaan tulee Itävalta.
– Nyt haetaan lisää matseja, kun tiedän, että kroppa on kunnossa ja pystyn pelaamaan taas kunnolla, Virtanen sanoi.
Väläytyksiä grand slam -tasolla
Kaksinpelin suomalaiseksi ykköspelaajaksi noussut Virtanen on aiemminkin väläytellyt taitojaan isoilla grand slam -näyttämöillä. Viime vuonna hän taipui Wimbledonin toisella kierroksella Yhdysvaltojen 12. sijoitetulle Tommy Paulille viiden erän ottelussa. Virtanen eteni toiselle kierrokselle myös viime syksyn Yhdysvaltojen avoimissa.
Australian avoimissa Virtanen pelasi nyt ensimmäistä kertaa pääsarjassa.