Parhaat pärjäävät aina, mutta entä toiseksi parhaat? Tämä lausahdus norjalaisesta Lykkeland-televisiosarjasta tulee mieleen, kun seuraa opiskelupaikoista kamppailevia nuoria.
Norjassa myös toiseksi parhaiden pärjääminen oli ratkaisevaa, kun kansakunta rakensi öljyunelmaa. Kuinka paljon Suomeen mahtuu niitä parhaita, monen ällän ylioppilaita, jotka saavat valita opiskelupaikkansa ilman pääsykoetta? Taso nousee koko ajan, kun ylioppilastodistuksen arvosanoja saa korottaa niin monta kertaa kuin haluaa.
Tämä vaikuttaa jo pyrittäessä lukioon: pääsyraja nousee suurten kaupunkien lukioissa, joihin hakee myös ulkopaikkakuntalaisia. Esimerkiksi Turun ja Oulun kaupunkialueiden lukioihin ei päässyt tänä vuonna alle kahdeksan keskiarvolla. Ouluun liitetyissä kunnissa raja oli alempi.
Suosituimmille aloille ei ole asiaa todistusvalinnassa ilman yhtään L:ää, suosituimpiin yliopistoihin ei monelle muullekaan alalle. Kun pääsykokeella valitaan vain muutama prosentti tuhansista hakijoista, paikan saamiseen tarvitaan osaamisen lisäksi tuuria.
Hakua taktikoidaan seuraamalla edellisen vuoden pisterajoja ja miettimällä kohteiden järjestystä kevään yhteishaussa. Mieli voi kuitenkin vielä muuttua ja järjestys olla lopulta väärä. Jos pääsee ensisijaiseen kohteeseensa, muita paikkoja ei voi ottaa enää vastaan.
Valinta ei ole helppo ällän ylioppilaillekaan, jos ei ole varma, mikä eniten kiinnostaa.
Jos pääsi johonkin viidestä alemmasta kohteestaan, sai jäädä odottamaan, vapautuisiko ylempi paikka. Siksi tilanne elää koko ajan toukokuun lopun todistusvalinnan ja heinäkuun alun pääsykoevalinnan jälkeenkin.
Maraton päättyy maanantaina 2. elokuuta kello 15. Silloin on otettava vastaan viimeiset paikat.
Netin aikakaudella tulosten jännittämiseen on lisäksi omat kanavansa. Opetushallinnon tilastopalvelusta Vipusesta voi seurata valinnan etenemistä. Sivut päivittyvät usein, mutta eivät välttämättä ihan ajantasaisesti. Siksi erilaisilla keskustelupalstoilla spekuloidaan, vieläkö olisi mahdollista päästä sisään varasijoilta vai joko toivon saa heittää.
Yllättävilläkin aloilla rima on noussut korkealle. Ensin alkoi vetää psykologia, nyt vuorossa on sosiaaliala. Esimerkiksi Helsingin yliopiston sosiaalityön 25:tä paikkaa tavoitteli yli 800 hakijaa, noin sata enemmän kuin viime vuonna.
Sosiaalityöntekijän ammatin tunnettuus on kasvanut viime vuosina. Ammattihenkilölaki on nostanut palkkoja ja arvostusta. Myös hyvä työllisyystilanne ja ehkä jopa Ylen tv-sarja sosiaalityöntekijöistä ovat tehneet osansa.
Merkitystä on varmasti myös sillä, että sosiaalityöntekijän koulutuksella voi opiskella psykoterapeutiksi.
Ihmismieli kiinnostaa etenkin nuoria naisia. Sosiaalialalle hyväksytyistä vain muutama prosentti on miehiä. Psykologiassa heitä on vähän enemmän. Enemmistönä miehet ovat lähinnä teknillisillä aloilla.
Lukuisista vapaista paikoista voi päätellä, mitkä alat eivät ole niin haluttuja. Esimerkiksi pääministeri
Helsinki on useimmilla aloilla suosituin opiskelukaupunki. Joillain Tampere menee edelle. Tämä näkyy jo pisterajoissa, jotka kuitenkin muuttuvat vielä. Kaikki rajat eivät lopulta nouse niin paljon kuin todistusvalinnan tulokset keväällä näyttivät.
On myös karuja kommentteja. Kun nelikymppiset ihmettelevät, miksei psykologiassa voisi olla etua kokemuksesta ja avoimen yliopiston kursseista, joku viiltää, etteivät yliopistot halua keski-ikäisiä ikuisia opiskelijoita. Miksi ne eivät valitsisi terävintä nuorta kärkeä, jos se on mahdollista?
Tottahan se on. Valinnat eivät ole hyväntekeväisyyttä. Yliopistot ja työnantajat tarvitsevat parhaat opiskelijat parhaille paikoille, ja lukiomenestys kertoo kyvystä oppia.
Nuorille hakeminen on kuitenkin raskasta, varsinkin niille toiseksi parhaille. Ilman paikkaa jääneiden pitää pohtia, kannattaako keskittyä arvosanojen korottamiseen vai seuraavaan pääsykokeeseen.
Myös parhailla pitäisi olla mahdollisuus erehtyä ja yrittää uudelleen. Nyt uusi tie on aika kapea.
Marjo Oikarinen
