Tie Ilmajoen Huissin Peräkyläntielle on pitkä ja kuoppainen. Asfalttibaana jäi taakse aikoja sitten. Kylätietä reunustavat pellot ja niillä laiduntavat lehmät. Käännös, käännös ja siinä se on: sininen hirsimökki, jonka terassilta aukeaa näkymä vastakylvetylle pellolle.
Rakennuksen pihalla vierailulle piipahtaneita hevosia taputteleva nainen voisi olla kuka tahansa aitanpolulla asteleva emäntä. Hän on kuitenkin oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano, joka on saapunut Ilmajoen Musiikkijuhlien Mannerheim-oopperan solistiksi. Majapaikakseen hän on jo toista kertaa valinnut pikkuruisen mökin. Miksi ihmeessä maailmankuulu, suuria metropoleja valloittanut ja viiden tähden hotelleissa asumaan tottunut oopperadiiva haluaa majoittua keskelle ei mitään?
– Tämä on maailman ihanin paikka! Rusanen-Kartano vastaa kysymykseen empimättä.
Mökissä tilaa ei ole paljon, mutta siellä yöpyy usein muitakin. Tärkeimmät vieraat ovat Rusanen-Kartanon kymmenvuotias poika Aleksanteri ja puoliso Antti. Aleksanteri saapui Ilmajoelle heti koulujen päätyttyä.
Rusanen-Kartano nuuhkii mökin ilmaa.
– Täällä on hyvä hengittää. En voi laittaa instrumenttiani töiden jälkeen koteloon. Ääni reagoi siihen, millaista ilmaa hengitän ja mitä syön ja juon.
Rusanen-Kartanon perässä kulkee valkoinen, lammasmainen koira. Kyseessä on isovillakoira Carlos. Se pitää huolta, ettei kukaan pääse häiritsemään perheen mökkirauhaa.
– Carlos on valitettavasti nyt ihan maalaisukkokuosissa. Ensi viikolla hän menee kauneushoitolaan. Carlos pestään ja karvaa leikataan lyhyemmäksi. Otsatukka föönataan korkeaksi. Olemme sen jälkeen kuin kaksi marjaa, Rusanen-Kartano nauraa ja osoittaa lyhyttä, mutta pään päältä korkeaksi nostettua tukkaansa.
Carlos on laulava koira. Se haluaa osallistua emäntänsä lauluharjoituksiin ja ulvoo samaan aikaan, kun Rusanen-Kartano treenaa oopperaa varten.
– Kymmenen minuuttia se jaksaa ja yrittää päästä samalle korkeudelle kanssani. Sitten on päikkärien vuoro.
Töiden jälkeen emäntäkin ottaa rennosti. Hän istuu mökin terassilla usein auringonlaskuun asti.
– Käki kukkuu, mutta muuten on hiljaista. Tämä on akkujen lataukseen täydellinen paikka. Musiikki lakkaa soimasta päässä, hengitys tasaantuu. Tuntuu, kuin olisin yhtä luonnon kanssa.
Teksti:
Virpi Kupiainen-Ämmälä
Lue koko juttu Eparista 6.6.2018.
