Jalkapallon Veikkausliiga oli päättyneen kauden osalta jännittävämpi kuin aikoihin. Mitaleista ja putoamisista pelattiin viimeisiin minuutteihin asti.
Parasta sarjassa, ainakin puolen Suomen mielestä, oli HJK:n dynastian rikkoutuminen. Seinäjoki ja Rovaniemi pystyivät pitämään stadilaiset takanaan.
Onnea SJK! SJK:n kaikki kaikessa, Raimo Sarajärvi, on luonut neljässä vuodessa HJK:lle maakuntien vastavoiman. Monella mittapuulla laskettuna valmentaja Simo Valakarin käskyttämä kultajuna ei tähän pysähdy.
Onnittelut ansaitsee myös Juha Malisen luotsaama RoPS. Pienellä rahalla rakennettu joukkue hitsautui kevään kriiseistään huolimatta mitalijoukkueeksi.
Pohjoinen tuuli puhaltaa ensi vuonna vielä tiukemmin. PS Kemi voitti Ykkösen ja nousu liigaan on pelillisesti ansaittu. Viimeinen paikka ratkaistaan kahden karsintaottelun perusteella kotkalaisen KTP:n ja vantaalaisen PK-35:n kesken.
Paikka auringossa. Vaasan Palloseuran selviytymistaistelu päättyi onnellisesti, vaikka se otti päätöskierroksella Maarianhaminassa turpaansa.
VPS rämpi koko kauden. Syksyn ryhtiliike käänsi kuitenkin laivaa sen verran, että kaksi joukkuetta jäi taakse. Tästä on valmentaja Petri Vuorisen joukkoineen hyvä lähteä suunnittelemaan tulevaisuutta uudistuvalla Hietalahden stadionilla.
Kesällä erotetun päävalmentaja Olli Huttusen aloittama joukkueen nuorennusleikkaus kotimaisten pelaajien voimien on koettava hyvänä asiana. Toivon mukaan Pyry Soirin, Jerry Voutilaisen ja muiden junnareiden läpimurrot jatkuvat vielä tulevinakin vuosina Vaasassa.
Puhumattakaan jos omista junnuista nousisi joku avausmiehistöön asti. Lähimpänä lienee Samu Alanko.
Maalivahti haussa. Sarjan päätyttyä pelaajaneuvottelut ja siirtohuhut käyvät kuumina. Palloseurankin on oltava heti aktiivinen. Joukkueessa on monta ruutua paikkaamatta.
Suurin kysymysmerkki on tietysti maalivahti Henri Sillanpään jättämän aukon paikkaaminen. Nuorten maajoukkueissa torjuneen Markus Uusitalon varaan on turha koko pelikautta laskea.
Maalikuninkuus karkasi Juho Mäkelältä viimeisellä kierrokselle Aleksandr Kokolle.
Kirurgiksi ristityn Mäkelän näkisi mielellään jatkavan Vaasassa. Toisen kärjen, Steven Morrisseyn aika raidassa taitaa tulla tiensä päähän. Kallispalkkaisen hyökkääjän loukkaantumiskierre on loputon.
Vi ska tilbaka. Pietarsaaren Jaron 23-vuotinen taival ylimmällä sarjatasolla päättyi Seinäjoella. Edes kolme Eremenkoa ei pystynyt vetämään joukkuetta kuiville.
Ykkösestä tullaan kuitenkin muutaman vuoden sisällä takaisin, kuten fanien tifossa kuitattiin. Se edellyttää kuitenkin Isä-Eremonkon sitoutumista seuraan. Jarosta on noussut vuosien saatossa monta nuorta helmeä liigakenttiäkin suurempiin ympyröihin.