Elämme aikaa, jossa elämä ja kuolema taistelevat silmiemme edessä päivästä päivään. Asia on totta, ei vain meidän, mutta myös lapsiemme kohdalla, aina esikouluikäisistä varttuneeseen nuorisoon asti.
Minkälainen on ollut lastenlastemme elämä tässä ajassa? Ensin oli korona ja nyt tankit vyöryvät lähes jokaisissa uutisissa. Meistä monet eivät ymmärrä varttuneen nuorison ahdistusta alkuunkaan. Kun tähän lisätään vielä ilmastohuolet, voi näitä asioita lähestyä hitusen avarakatseisimmin.
Atlantin ylilennot saavat ajatuksemme ja pään kääntymään idästä länteen ja päinvastoin. Toivoa on, mutta siihenkin välillä usko horjuu. Milloin koneessa istuu pääministeri Orpo, milloin presidentti Stubb. Olemme usein hyvinkin tyytyväisiä päättäjiemme puheisiin. Välillä miettii, oliko tuo jo liian rohkeasti sanottu.
Vuorostaan sitten Zelenskyi istuu onnessaan koneessa menossa Trumpin puheille oikein takki ja paita päällä. Tämäkin odotettu ilmalento päättyy kovaan huutoon takahuoneessa.
Venäjä on hiljaa. Odotellaan nyt vain Putinin ja Trumpin tapaamista.
Yksi toiveikas odotus Suomelle Euroopan päättäjiltä saa karvaan lopun. Drooniaidan rakentaminen Suomen itärajalle ei saa Euroopan päättäjien vakuutusta. Venäjän Suomen toimittajalta tuli tieto, tai tahallinen lipsaus. Venäläisten Suomeen kohdistuva viha on nousussa. Mitä me” tavalliset tallaajat” tälle asialle voidaan? Mutta tuokin tieto vaivaa.
Finnairin penkkien pesusotku alkaa jatkuessaan kuulostaa kunnon legendalta? Mutta kuten kaikkiin kertomuksiin, täytyy tähänkin saada onnellinen loppu. Eikö ole kumminkin ole ihanaa elää kirkasta syksyä, jossa aurinko paistaa ja kurkiaurat nuolevat pilviä niiden sinisessä hohteessa? Lehti ilmestyy joka päivä. Sekin on mieltä ylentävää, kun illat pimenevät ja kynttilät ja takka palavat.
Henkilökohtainen onneni on, kun minulle kyläläisten hyväntahtoisuuden voimin ilmestyi niin sanomattoman kaunis tilkkupeitto. Nyt kelpaa aloitella tulevaa kaamosta.
Katriina Risku-Vartiainen
Vantaa