Jos puhutaan marjoista, otsikon kysymykseen vastaus on että on. Mutta nyt puhutaan työmarkkinoista. Väitän, että lakoille on vaihtoehtoja myös työmarkkinapolitiikassa.
Lähtökohtaisesti kysymys on sekä työntekijän ja työnantajan/yrittäjän edusta. Suomessa vallitsee edelleen perinteinen vastakkainasettelun asetelma, josta ei näytetä pääsevän millään irti. Työnantajasta on tehty yli sata vuotta työntekijän pahin vihollinen.
Molemmissa poteroissa on vallinnut epäluulon ilmapiiri. Työmarkkinajärjestöt ovat ylläpitäneet lähes paranoidista asennetta, jossa toisen osapuolen uskotellaan olevan paha. Tässä huonossa ilmapiirissä molemmat osapuolet häviävät.
Tasapainoista, molempia osapuolia tyydyttävää tilannetta ei saavuteta riitelemällä, kiristämällä, uhkailemalla, syyttämällä, mustamaalaamalla, vääristelemällä ja lakkoilemalla. Sanaan lakko tiivistyvät kaikki em. verbit. Lakkoilua voi verrata sairauteen, jota on mahdollista ennalta ehkäistä. Mutta nyt näyttää olevan kysymys vielä vakavammasta, ay-liikkeen hyökkäyksestä demokraattisilla vaaleilla valittua eduskuntaa vastaan.
Vaikka ay-johtajat ilmoittivat, etteivät lakot kohdistu työnantajiin, ne kohdistuvat kuitenkin juuri heihin. Ja sitä kautta myös työntekijöihin.
Työmarkkinoilla on etsittävä kokonaan uusi tapa toimia sekä työnantajan/yrityksen kannattavuuden että työntekijän oikeudenmukaisen kohtelun saavuttamiseksi. Lakosta tai työsulusta ei ole enää keinoksi rauhan saavuttamiseksi työmarkkinoilla. Ei ole oikein koskaan ollutkaan.
Kun moittii nykyistä tilannetta huonoksi, täytyy tietysti esittää rakentava vaihtoehto. Sitä ei nytkään ole poliitikoilta tai ay-liikkeeltä kuulunut, vaikka koviin keinoihin ollaan jo turvautumassa.
Koska en ole ay-aktiivi enkä poliitikko vaan maallikko, esitän vaihtoehdoksi yhden avainsanan, jonka ympärille kaikki kietoutuu. Se sana on joustaminen. Tämä tarkoittaa mm. työpaikkakohtaisen paikallisen sopimisen lisäämistä.
Joustaminen edellyttää myös molemmilta toistensa tarpeiden ymmärtämistä, mikä on ainoa keino keskinäisen luottamuksen lisäämiseksi.
Kaikki yritykset ovat erilaisia. Myös niiden toimintaympäristö on erilainen, riippuen yrityksen sijainnista yms. Kun näihin kaikkiin sovelletaan samoja joka paikkaan sopimattomia sopimuksia joustamattomasti, syntyy kitkaa työntekijöiden ja työnantajan välille, konkurssit lisääntyvät ja niiden myötä työttömyys kasvaa. Konkurssiaalto on tällä hetkellä ollut jo suhdanteista johtuen tarpeeksi tuhoisa.
Joustaminen käsitetään helposti asenteellisesti työntekijän kyykyttämiseksi, työnantajan salajuoneksi, mutta tässä mallissa tuo sairastuttava asenteellisuus on jätettävä taka-alalle. Joustaminen koskisi myös työnantajaa, esimerkiksi työntekijän elämäntilanteen mukaan.
Jousto voisi koskea myös työntekijän palkkaa, joka olisi sidottu yrityksen tulokseen.
Mahdollisen tuloksella kikkailun poissulkemiseksi on luotavissa indikaattorit, joiden mukaan yrityksen tulosta tulkittaisiin. Toisin sanoen työntekijää palkittaisiin yhtiön hyvästä tuloksesta esimerkiksi palkanlisillä, ja toisaalta tuloksen ollessa tappiollinen palkkaa voitaisiin tilapäisesti alentaa, järjestellä lomien ajankohtia jne. yhdessä sopien. Työntekijän vastuu ja motivaatio yrityksen hyvään tulokseen pyrkimiseen paranee vain sillä, että hän voi vaikuttaa yrityksen operatiiviseen toimintaan ja hyötyy siitä itsekin. Sitä voi sanoa sisäiseksi yrittäjyydeksikin. Työntekijän täytyy kokea osallisuutta ja olevansa osa hyvähenkistä joukkuetta, yritystä.
Vanhakantainen vastakkainasettelu ja riitely vähentyvät, ja ne kaikkien edun vastaiset lakot käyvät tarpeettomiksi, kun tavoitteet ovat sekä työntekijällä että työnantajalla/yrittäjällä yhdensuuntaiset. Keskustelu alkaa ehdotuksista, hullun tuntuisistakin, joista voi versoa uusia, parempia ehdotuksia. Nyt jos koskaan, kun työpaikkojen säilyminen Suomessa jo ylivelkaantumisenkin takia on elintärkeää mm. hyvinvointiyhteiskunnan säilymien kannalta, työelämän sääntöjen päivitys on erityisen tärkeää. Ilman lakkoja, erityisesti poliittisia lakkoja. Pidetään lakoista vain maukkaina marjoina.
Luultavasti ehdotustani pidetään vasemmalla liian työnantajamyönteisenä ja oikealla liian työntekijämyönteisenä. Ehkä sen hyvyys piileekin juuri siinä? Kaikki voittavat häviämisen sijaan.
Keskustelu aiheesta, josta poliitikot ja työmarkkinajärjestötkin voivat ammentaa uusia tuulia ummehtuneeseen, jopa suomettuneen työelämän uudistuksiin, on joka tapauksessa tarpeellista, jopa välttämätöntä.
Tarvittaessa työmarkkinajärjestöjen johtoa on uudistettava myös nykyaikaan sopivaksi.
Martti Saarikoski
Seinäjoki