Voisiko kirkkomme keskittyä sanomansa sisältöön ja palvelemiseen? ”Suurin on se, joka on toisten palvelija”.
Kirkolliskokous voisi tehdä aloitteen kirkon luopumisesta avioliittoon vihkimisestä ja antaa sen hoidon valtiovallalle maistraateissa. Useimmat parit ovat muutenkin eläneet avioliiton kaltaisessa suhteessa ennen vihkitoimitustaan. Tämä vapauttaisi myös resursseja ydintehtävään. On selvää, että pappia, jonka vakaumus estää siunaamasta näitä muita pariliittoja, ei siten tule myöskään tehtävään pakottaa.
Ihmisen usko ei toimi rationaalisesti. Omatunnon ääni ei hiljene aidosti uskovalla, joka ojentautuu sen mukaan mitä ei näy, ja luottaa siihen toivoon, mikä sanassa on ilmoitettu. Onko meillä oikeutta deletoida Raamattua, vai hyväksymmekö, että ihminen on luonut Jumalansa eikä toisinpäin?
Raamatusta saatu tieto ylittää monissa kohdin meidän ymmärryksemme ja järjellisen tietomme rajat. Vähääkään enemmän tekstejä lukenut huomaa, että kokonaisuudesta löytyy ristiriitaisuuksia.
Esimerkiksi kun Paavali kehotti orjaa tyytymään asemaansa: voiko tämän tulkita, että kanssaihminen voidaan alistaa ja tuomita elämään epätasa-arvoisena, tahdottomana esineenä, kauppatavarana. Itse näen tässä vertauskohtaa, miksi oli oikein muuttaa naisen asema kirkossamme; kristinuskon on täytynyt aina sietää vallitsevia olosuhteita.
Ihmisinä Paavali, Pietari kuin jopa Jeesus olivat tietyllä tavalla realisteja aikansa olosuhteisiin. Elämisen reunaehdot kaikkine rosoineen tulevat esiin Raamatun kertomuksissa eri aikakausiin liimattuina. Keskiössä on kuitenkin Luojamme pelastussuunnitelma koko maailmalle, joka toteutui Kristuksen sovitustyössä ylösnousemuksen myötä.
Rauhaa ihmisten kesken ei Jeesus luvannut tuoneensa vaan ”miekan”. Taivaallista elämän leipää maistanut haluaa säilyttää sisäisen rauhansa eikä voi mukautua kaikkeen maailmassa. Paholainen nauraa vahingoniloisesti meidän takuillemme!
Ihmiset, mies ja nainen ovat biologisesti erilaisia. Maskuliinisuuden ja feminiinisyyden piirteiden laajan kirjon huomaa jokainen myös sukupuolten sisällä. Ihmisinä toisessa päässä on eristäytyvä ja erakoituvaksikin haluava. Useimmat kuitenkin haluavat elämänkumppanin vierelleen.
Rehellisesti, mitä sanaa tulee käyttää: avioliitto, pariliitto, henkilöliitto...? Raamattuun ankkuroitunut ymmärtää avioliiton naisen ja miehen väliseksi.
Maassamme kirkko alkoi kaitsea yhä vahvemmin seurakuntaisia vihille 1700-luvulta, se oli ainoa valtiovallan edustaja. Perhe on järjestäytyneen yhteiskunnan perusyksikkö ja sen jäsenten paras kasvualusta. Maria ja Joosef menivät verolle pantaviksi. Samasta syystä on evankelisluterilainen kirkkomme ruotsinvallan ajoista tähän saakka kirjannut avioparit ja syntyvät lapset luetteloihin. Ihmiset olivat ja ovat yhä valtakunnan resurssi varoineen, veroineen ja sotaväen ylläpitotarpeineen.
Piispamme Salomäen eriävä mielipide oli järkevä. Todellinen temppu olisi laitaa liikkeelle syöttö, joka lähtee kahteen eri suuntaan. Ei onnistu jalkapallossa ja tuskin kirkossakaan.
Tapio Harmanen
kirkkovaltuutettu, KN varapj.
Kurikka