Olen huomannut omassa milleniaalikuplassani seuraavan ilmiön: marttailu ja mummoilu trendaavat nuorten aikuisten keskuudessa.
Jos aikaisemmin nuoria aikuisia ei kiinnostanut mustikkametsään lähtö, omien yrttien kasvattaminen ja hillojen tekeminen, nyt kaikki ovatkin palaamassa tuohon samaan tekemiseen, jota harrastettiin lapsena mummolassa.
Tämä on mielestäni positiivinen suunta. Marttailu ja mummoilu ovat tervettä ja yleishyödyllistä tekemistä. Nykyaikuinen haluaa pesäeroa sosiaalisen median koukusta ja kulutushysteriasta.
Merkityksellisyyttä haetaan käsillä tekemisestä, ja jatkuvaa arjen kiirettä halutaan paeta luonnon helmaan.
Joskus unohdamme, kuinka onnellisessa asemassa Suomessa olemme. Puhdas luontomme on pullollaan marjoja, sieniä ja kasveja, joita jokaisella on oikeus kerätä aivan ilmaiseksi ja lupia kyselemättä.
Metsästäjät ja kalastajat saavat lihaa, joka on takuuvarmasti eettisemmin ja onnellisemmin elänyt, kuin kaupan hyllyllä lepäävä lihapaketti.
Ihminen on valitettavan vieraantunut luonnosta. Kaupungissa elävä ei näe välttämättä arjessaan laiduntavia lehmiä tai mustikkamättäitä, mutta esimerkiksi Vaasan ympäristössä on paljon metsiä, eikä maaseutumaisematkaan kaukana ole.
Vaikka kaupungin meno ja syke ovat ihania ja kuvastavat elinvoimaisuutta, on välillä hyvä sukeltaa sinne, missä kuuluu vain linnunlaulu ja tuulenvire.
Eikä nykyaikana voi vedota siihenkään, ettei tunne apajia. Netistä löytyy kaikenlaisia karttoja ja sovelluksia, jotka kertovat, minne kannattaa suunnata.
Me Vaasa-lehden toimituksessa testasimmekin netin marjakarttoja. Siitä voit lukea lisää alla olevasta jutusta!
Toimitus testasi, kuinka marja-apajille löytää Vaasassa mobiilisovelluksien avulla
Ajattelen, että erityisen tärkeää olisi opettaa lapsille ja nuorille, mistä ruoka tulee, ja minkälaista satoa Suomen luonnossa kasvaa, ja kuinka sitä voi käyttää.
Olen satavarma, että lapsi, joka on itse poiminut mustikkansa, haluaa niitä mieluummin puuronsa päälle kuin pakastealtaan pussista.
Esimerkiksi kaikki lapset eivät tykkää heti kalasta, mutta olisiko syytä kokeilla itse ongittua ahventa, joka on yhdessä valmistettu alusta loppuun? Arvostus ruokaa kohtaan kasvaa samalla.
Lapset ja nuoret eivät kuitenkaan omaksu marjastamista ja sienestämistä, jos heitä ei sinne viedä. Tavat ja rutiinit eivät synny itsekseen.
En minäkään varmasti olisi niin fanaattinen sienestäjä, ellen olisi ravannut syksyisin sienimetsässä pikkutytöstä saakka. Sienitietous on myös valunut sukupolvelta toiselle: mummoni opetti äitini sienestämään, ja äiti opetti minut ja sisarukseni.
Koska mustikkasato oli tänä vuonna runsas, otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin monen vuoden tauon jälkeen mustikkaan. Päätin, että tästä tulee vuosittainen rutiinini.
Kun marjassa on pari kertaa käynyt, alkaa tuntua, ettei marjoja sinne metsään voi jättää. Pois ne on kerättävä, minun pakastimeeni ja piirakoihini. Vielä älyttömämmältä tuntuisi ostaa monen euron marjapussi pakasteesta, kun ihan ilmaiseksi saa, kun näkee vähän vaivaa.