Vaikeasti kehitysvammaisen poikani myötä olen päässyt tutustumaan aivan erikoiseen, miltei sanoisin eriskummalliseen maailmaan. Tämä toteamukseni ei koske näitä ihania ihmisiä, kuten kehitysvammaisia, vammaisia, pitkäaikaissairaita, erityislapsia ja -nuoria, ikäihmisiä vaan tarkoitan tätä yhteiskuntaa, tämän yhteiskunnan ja varsinkin tämän päivän sosiaalisen päätäntävallan suhtautumistapaa näihin ihmisiin, jotka tarvitsevat apua ja tukea päivittäin arkensa sujuvuuteen.
Miksi se asia on kateissa päättäjiltä ja viranhaltijoilta, että jokaisella ihmisellä on oikeus oman näköiseensä elämään.
On olemassa YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista. YK:n vammaissopimuksen tarkoitus on vammaisten henkilöiden arvostus, yhdenvertaisuus muiden kanssa ja osallisuus kaikkeen toimintaan, mitä muutkin ihmiset ympärillämme tekevät. Ihmisoikeudet varmistavat sen, että vammainen henkilö otetaan vakavasti myös sosiaalisessa ympäristössä.
On olemassa vanhuspalvelulaki. Lain tarkoituksena on parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja sekä ohjausta muiden tarjolla olevien palvelujen käyttöön yksilöllisten tarpeittensa mukaisesti ja riittävän ajoissa silloin, kun hänen heikentynyt toimintakykynsä sitä edellyttää, sekä vahvistaa iäkkään henkilön mahdollisuutta vaikuttaa hänelle järjestettävien sosiaali- ja terveyspalvelujen sisältöön ja toteuttamistapaan sekä osaltaan päättää niitä koskevista valinnoista.
Ja nyt on olemassa E-P:n hyvinvointialue, jossa menossa keskustelut UTV2:sta, joka tarkoittaa, että hyvinvointialueelta edellytetyt säästöt ovat niin merkittäviä, että niiden saavuttaminen vaatii isoja päätöksiä ja muutoksia hyvinvointialueen toimintaan ja rakenteeseen.
Tämä kaikki tulee tarkoittamaan sitä ja tarkoittaa jo nyt, että sairaampia, iäkkäämpiä ja vammaisempia ihmisiä asuu tulevaisuudessa kotonaan, toiset yksin ja toisilla voi olla omaisia ympärillään. Palvelut ovat kaukana ja niitä ei saa tai niitä ei ole.
Tämä kaikki tulee myös tarkoittamaan sitä, että omaiset joutuvat ottamaan enemmän ja enemmän vastuuta läheisistään tai jos heistä ei ole siihen, niin huoli ja murhe tulee olemaan omaisilla ainakin valtava.
Etelä-Pohjanmaalla sanotaan olevan likemmäs 20 000 omaishoitotilannetta. Jos omaishoidettavat laitettaisiin julkisen hoivan piiriin, kustannukset voisivat olla kymmeniä miljoonia jopa miljardin euron luokkaa.
Toivottavasti me omaishoitajat jaksamme pitää yhteiskunnan tolpillaan.
Sari Riskumäki (sd.)
alue- ja kuntavaaliehdokas
Kurikka