Kuvittele tämä tilanne: Työpaikalla yksi henkilö kyhjöttää työpöytänsä ääressä pää painuneena, muka keskittyneenä tietokoneruutuunsa.
Muut kulkevat ohi, juttelevat keskenään tai huikkivat toisille: ”Lähdetkö kahville?” Mutta tätä yhtä ei kukaan pyydä mukaan, eikä juttele hänelle muutenkaan.
Ja jos hänet kysytäänkin mukaan, ja hän lähtee, hän huomaa ehkä kahvihuoneessa taas tutun kuvion. Kukaan ei tee tilaa viereensä kahvipöydässä, ei kysy häneltä kuulumisia, ei vedä mukaan keskusteluun tai jättää huomioimatta hänen kommenttinsa, jos hän uskaltaa mielipiteensä jostain asiasta sanoa.
Tunnistat varmaan tilanteen.
Minä tunnistan ainakin, ja tunnen piston sydämessäni. Omatuntokin kolkuttaa.
Olen jättänyt joskus kaverin huomioimatta, ja olen myös ollut se, jota ei otettu mukaan. Koulussa, opiskeluaikoina, harrastuspiireissä, töissä eri työpaikoissa, vaikka ei toki jokaisessa. Ne tilanteet muistaa yllättävän pitkään.
Yllä kuvatulla käyttäytymisellä on nimikin, ostrakismi. Se tarkoittaa tahallista tai tahatonta yhteisön ulkopuolelle sulkemista eli sosiaalista väkivaltaa.
Sirpa Manninen väitteli kesällä Itä-Suomen yliopistossa ostrakismista terveydenhuollon työpaikoilla. Hän selventää näin: ”Ostrakismi on ilmiö, jossa ilman sanoja tai selityksiä joku tai jotkut jätetään porukan ulkopuolelle.”
Työssään Manninen analysoi 569 vastausta kahdesta sairaalasta, eri ammattiryhmiin kuuluvilta. Peräti 73 prosenttia vastaajista oli kokenut ostrakismia työssään viimeksi kuluneen vuoden aikana, useimmiten niin, ettei henkilön tervehdyksiin vastattu.
82 prosenttia vastaajista taas oli havainnut, että joku muu oli jätetty ulkopuolelle työyhteisössä. Esimerkiksi niin, että muut poistuivat paikalta, kun joku tietty saapui. Jotkut joutuivat jopa istumaan yksin täydessä työpaikan ruokalassa.
Jokainen haluaa tulla huomatuksi ja arvostetuksi omana itsenään. Se on ihmisen perustarpeita. Siksi on tervettä ja oikeutettua tuntea pahaa mieltä joutuessaan lauman ulkopuolelle.
Huomiotta jättäminen masentaa ja kasvattaa yksilön pahoinvointia ja vihaa.
Muistetaan siis tervehtiä toisia, hymyillä ja jutella, vaikkei omakaan päivä olisi kovin aurinkoinen! Nähdään vähän normaalia enemmän vaivaa, ettei kukaan jäisi syrjään.